60 kesää torilla
- Terttu Lundelin ilmoitti jo pikkutyttönä aikovansa torikauppiaaksi. Nyt torikesiä on takana jo kuusikymmentä, eikä loppua näy. – Niin kauan aion jatkaa kuin hyvältä tuntuu.
Terttu Lundelinin herätyskello pirisee viitenä aamuna viikossa tasan aamuneljältä, kun naapurustossa vielä käännetään tyytyväisenä kylkeä. Päivä käynnistyy vuosikymmenten tuomalla rutiinilla, vaikka joskus toki on niitäkin päiviä, kun ei oikein meinaisi saada toimeksi.
– Joskus aamukahvia keittäessä katselen ulos heräilevään aamuun ja mietin, onko tässä mitään järkeä, Terttu myöntää. – Mutta aina olen töihin lähtenyt, kun minä vain tykkään tästä niin mahdottomasti. Joskus mietin, mahtoiko äitikin tykätä tästä hommasta yhtä paljon.

Torikauppaa perheessä on tehty jo liki sata vuotta, vuodesta 1931.
– Pappa on aikanaan torikaupan perustanut ja äiti sitten jatkoi. Minä tulin ensimmäistä kertaa kesätöihin vuonna 1966… mitäs siitä sitten jo tulee, kuusikymmentä vuotta? Kai tämä on jollain tavalla verissä.
Vaikka on Terttu välissä ehtinyt tehdä muutakin. Monet muistavat edelleen Pohjoistullikadulla sijainneen makeispuodin ja kukkakaupan torin kupeessa. Ja ehti hän aikanaan vasta avautuneella Salcompin tehtaallakin käydä kääntymässä.
– Yhden tilin verran siellä maltoin olla, sitten tori kutsui jo. Ja olen minä aina vähintään kuormia käynyt torille ajamassa, vaikka olen ollut muissakin töissä, Terttu kertoo.

Kuormien lastaaminen ja torikaupan pystyttäminen sujuisivat Tertulta varmasti vaikka unissaan. Sama rutiini toistuu joka ikinen aamu: tuotteet lastataan pakettiautoon vanhan kotitalon pihavarastosta, ajetaan torille, pystytetään koju ja asetellaan tuotteet myyntiin.
Valmista on viimeistään yhdeksältä, vaikka asiakkaita palvellaan tietysti koko pystytyksen ajan.
– Ensimmäisiä asiakkaita alkaa ilmaantua kesäaamuisin jo seitsemältä.
Moni haluaa työmatkalla poiketa hakemaan vaikka tuoreita marjoja töihin.
Iltapäivällä koko aiemmin kasattu koju puretaan ja aamuinen kierros tehdään uudestaan, nyt vain toisin päin.
– Ei tämä kovin kevyttä ole, eikä tuntipalkkoja kannata ryhtyä laskemaan. Mutta itselleni tämä on ollut aina helppoa tehdä, Terttu sanoo.
Tietynlaista luonnetta torikauppiaalta vaaditaan. Kun kesäsesonki on päällä, vapaapäiviä ei liiaksi pääse kertymään, vaikka sukulaiset mielellään auttavatkin.

Keleihinkään ei ole mahdollista vaikuttaa, vaikka työnteko maistuu huomattavasti paremmalta aurinkoisella säällä kuin kaatosateessa.
– Siihen ei voi ollenkaan alkaa, että katsoisi aamulla, millainen keli on. Se ei ole tässä työssä lainkaan oleellinen asia, Terttu mainitsee. – Lähden tänne joka aamu, satoi tai paistoi, se nyt vain on tämän työn luonne. Säällä kuin säällä, me olemme täällä!
Työn suola ovat tietysti asiakkaat. Paikallisten lisäksi monet mökkiläiset ja turistit palaavat kerta toisensa jälkeen.
– Se on kiva, kun tulevat tarkistamaan, vieläkö minä talven jälkeen olen hengissä, Terttu nauraa.
Kun kesä on kääntymässä kohti syksyä, toripäivätkin vähenevät. Sesongin ollessa kuumimmillaan torikauppa on pystyssä tiistaista lauantaihin, syksyllä perjantaisin ja lauantaisin.
Torikausi jatkuu joulunavaukseen asti ja alkaa taas uudestaan pääsiäisen tienoilla.
– Siinä tulee sitten niitä vapaapäiviä, joita en ehdi kesällä pitää, Terttu sanoo. – Keväällä alkaa sitten taas olla hinku päästä torille. Edesmennyt mieheni sanoi aina, että kevään tullen tulen levottomaksi. Niin se varmaan on.

Torikauppa on Terttu Lundelinille elämäntapa, mutta mahtuu elämään sentään paljon muutakin. Lasten, lastenlasten ja muun perheen kanssa ollaan läheisissä väleissä ja vietetään paljon yhteistä aikaa.
Harrastusten pariinkin ehtii paremmin taas talvella. Suunnitteilla olisi ainakin osallistua tanssikursseille, jos vain hieman vihoitellut lonkka sen suo.
– Vaikka raamit on alkaneet jo vähän rapistua, elämän kulmakivet ovat pysyneet samoina. Kyllä minä tänne torillekin aion tulla niin kauan kuin se vain hyvältä tuntuu, Terttu lupaa.



