Hurjapäiden sukua
- Ilona ja Aatu Nikusaari ovat kasvaneet autourheilun maailmaan. Viikonloppuna sisarukset pääsevät hamuamaan Historic Rally Trophy -osakilpailun palkintosijoja kotiyleisön edessä.
Nikusaaren sisarusten rallitarina alkaa kotipellon laidalta. Molemmat arvelevat olleensa alle viisivuotiaita istahtaessaan ensimmäisen kerran ralliauton kyytiin.
Ja kohta nassikat ajoivatkin pellolla jo itse. Kun ikää tuli vähän lisää, peltoralliin alkoi tulla myös elementtejä keskinäisestä kilpailusta ja naljailusta.
Perinteistä sisarusrakkautta, siis.
– Radalla ei varsinaista kilpailua olekaan, koska ajetaan eri luokissa, Ilona Nikusaari selittää.
Vauhdin voi sanoa virtaavan nyt 15-vuotiaan Ilonan ja 18-vuotiaan Aatun suonissa. Isä Miika on pyörinyt rallin parissa jo liki 30 vuotta, hänen isänsä ja isän serkku jo vuosikymmeniä sitä ennen.
Nikusaarille ralli on elämäntapa.
– Ihan pienestä pitäen olen ollut iskän kanssa laittamassa autoja. Mun käsi mahtui sellaisiin koloihin, mihin iskän ei sopinut, Aatu Nikusaari kertoo.
Nyt isä on siirtynyt kuskin hommista enemmän taustalle. Kisoissa hän istuu Ilonan vieressä kartturina, huoltaa, kuskaa ja järjestelee.
Huoltojoukkoihin kuuluu myös äiti Tanja.
– Minä teen eväät ja hössötän varikolla, hän nauraa.
Kisamatkoille koko perhe starttaa aina yhdessä. Jos ralli sattuu juuri keskelle kesälomaa, lomareissut suunnitellaan niin, että välissä käydään ajamassa kilpaa, ja lomailua jatketaan taas sen jälkeen.
Eniten yhteistä laatuaikaa vietetään kuitenkin Nikusaarten autotallissa. Tietenkin.
Kilpa-autoissa on tietysti oma laittamisensa, ja lisäksi pihassa olisi muutama muukin projekti.
– Taitaa mulla tossa pihalla noita joku seitsemän olla, ynnää autoalalla opiskeleva Aatu. – Ne kun saisi joskus kunnostettua, niin olisi kiva. Lähinnä omaan käyttöön ja peltoautoiksi niitä laittelen, joskus toki kunnostetaan joku ihan myyntiinkin.
Ilona käy parhaillaan peruskoulun viimeisiä viikkoja. Paperit on vetämässä jatko-opintoihin ammattikouluun logistiikka-alalle. Sen tarkempia suunnitelmia tulevaisuudesta ei vielä ole, eikä tarvitsekaan olla.
Toki toiveissa on menestystä kilparadoilla, etenkin kun viimeisimmät kisat ovat menneet Ilonan omien sanojen mukaan huonosti.
– Parissa viimeisessä kisassa vedin penkkaan, hän kertoo. – Se ei harmita niin paljon, kun olin muutenkin hännillä. Jos palkintosija olisi ollut lähellä, olisi ottanut enemmän päähän. Ja kyllähän se syy huonoihin kisoihin löytyy ihan siitä ratin ja penkin välistä.
Tulevana viikonloppuna sisarukset pääsevät starttaamaan erikoiskokeilleen kotiyleisön edessä, kun rallia ajetaan taas monen vuoden tauon jälkeen Uudessakaupungissa. Kuljetus J. Kuusela Oy -ralli avaa Historic Rally Trophyn kesäkauden.
Kotikisassa on myös kuskien mielestä aivan oma tunnelmansa, kun penkat täyttyvät tutuista kannustajista.
– Jos nyt ainakin maaliin pääsisi, Aatu suunnittelee pieni hymynkare suupielessä.
Hänen vierelleen kartturiksi istahtaa ensikertalaisena Julia Nikusaari, kuljettajien serkku. Samoilla vauhtigeeneillä varustettu siis hänkin.
Maallikosta ajatus sadanviidenkympin tuntivauhdista metsätiellä tuntuu vähintäänkin hurjalta, mutta Nikusaaria ei pelota.
– Eikös se Leevi and the Leavings niin laula, että eihän rallia voiteta, jos siellä pelätään? Ilona kuittaa.
Näin se tosiaan taitaa olla.