Ihanan alkeellista elämää mummonmökissä Kalannissa

Tämä on joskus mun!

Näin Seija Rivinius huudahti ääneen parikymmentä vuotta sitten, kun Kalannin päiväkodin lapset olivat luontoretkellä hänen nykyisen kotinsa lähistöllä.

Kului vuosia ja sama mummonmökki tuli myyntiin. Nyt hän on ollut onnellinen mökinomistaja muutaman vuoden ajan, ja viime keväänä hän alkoi asua siellä vakituisesti.

Kun Seijan kolmesta lapsesta nuorin meni armeijaan kesällä, Seijan oli aika toteuttaa pikkutytöstä asti muhinut unelma.

Piskuisessa tupakeittiössä on kodikas tunnelma ja hiljaista. Niin hiljaista, että Seija hankki sinne seinäkellon muistuttamaan, että aika ei ole sentään kokonaan pysähtynyt viime vuosituhannelle.

Alkeellinen elämäntapa mummonmökissä tuntuu Seijasta ihanalta eikä hän kaipaa mukavuuksia.

− Täällä saa itse tehdä ja päättää elämänsä tahdin, hän kuvailee arkeaan.

Mökissä on kaksi asumiskäytössä olevaa huonetta, pieni tupakeittiö ja makuuhuone, johon mahtuu parisänky, mutta ei muita huonekaluja.

Mökkiin ei tule vesijohtovettä ja sisävessakin puuttuu, mutta sähköt on vedetty ja jääkaapin hyrinä muistuttaa nykyajasta. Kylminä vuodenaikoina puuhella ja makuuhuoneen kakluuni tuovat lämpöä.

Seija työskentelee hoitoalalla ja päivittää parhaillaan opintojaan. Mökki sijaitsee lähellä Kalannin keskustaa, mikä sopii Seijalle oikein hyvin.

− Kaverit käyvät täällä usein ja ovat talkoissa mukana. Pojatkin ovat olleet isona apuna, hän kertoo.

Hänessä ei ole tippaakaan erakkoluonnetta: läheiset ja kaverit ovat Seijalle tärkeitä ja hän tapaa heitä usein. Harrastuksiakin on paljon, ja ne ovat Kalannissa lähellä.

− Pelaan lentopalloa, olen mukana maanpuolustusnaisten toiminnassa ja rakastan liikkumista.

Rohijärventien varteen pystyttämäänsä kylttiin Seija on kirjoittanut osoitteen lisäksi nimen Hökkelikylä. Mökin lisäksi pihapiirissä on muitakin vanhoja rakennuksia.

Kyltti sai kerran erään pyöräilijän pysähtymään ja kysymään, että onko paikka auki ja voiko hän tulla sitä katsomaan.

Tietysti voi, vastasi Seija vieraalle.

− Olen kyllä pirun ylpeä tästä paikasta, vaikka täällä onkin kaikki niin pientä ja vaatimatonta, Seija nauraa ja toivottaa satunnaiset kävijät tervetulleiksi.

Hökkelikylän emännän nauru on tarttuvaa lajia.

− Mun silmien ympärillä on paljon ryppyjä, mutta onko se mikään ihme, kun olen koko ikäni nauranut.

Remontti- ja puutarhahommat eivät kuuluneet aiemmin Seijan harrastuksiin, mutta viime vuosien aikana hän sanoo oppineensa tekemään niitäkin.

Hän sanoo olevansa sinnikäs ja sitä luonteenpiirrettä on tarvittu, kun työn alla on ollut muun muassa seinien ja ikkunoiden maalausta, saunan muurin korjausta ja pusikoituneen pihan raivausta.

Työkalujen käyttöäkin on pitänyt opetella viikatteesta moottorisahaan. Huumorin avulla hän on selvinnyt monista projekteista.

− Pitää osata nauraa myös itselleen, hän sanoo muistellessaan keskeneräisiä projektejaan ja epäonnistumisiaan.

Seijan juuret ovat Kalannissa, eikä hän ole Uuttakaupunkia kauemmas koskaan halunnut lähteäkään.

− Kolme vuotta asuin pienessä puutalo-osakkeessa Uudenkaupungin keskustassa ja se on ainoa aikani kaupunkilaisena, maatilan kasvatti kertoo.

Seija on nyt vuotta vaille viisikymppinen, ja unelma toteutui juuri sopivassa elämänvaiheessa.

Hän on innostunut vanhoista rakennuksista ja perinteistä, mutta vanhanaikaiseksi hän ei itseään tunnista. Suunnitelmia mökin pihapiirin projekteihin riittää ja muutoksillekin hän on avoin.

− Tämä on tällainen kokeilu, että pärjäänkö täällä.

Jos talvesta tulee oikein kylmä, voi olla, että hankin jostain vuokra-asunnon, hän sanoo.

Toistaiseksi se ei ole käynyt mielessäkään. Seija nappaa tuvan hyllyssä olevat värikkäät villasukat ja lapaset, jotka hän on äskettäin saanut syntymäpäivälahjaksi ystävältään.

Pihapiirin puusauna lämpiää melkein joka ilta ja silloin elämä tuntuu luksukselta.

− Sieltä tulee ihan mahtavat löylyt, hän huokaisee.

Elämä mummonmökissä on ollut juuri sellaista, mistä hän haaveili.

− Tässä on kaikki, vaikka puuttuu paljon, hän kiteyttää eväänsä hyvään elämään.