Janne Palkisto hurahti Cruselliin jo lapsena

Musiikinopettaja tuskin tiesi, mitä tuli tehneeksi ehdottaessaan nuorelle Janne Palkistolle instrumentiksi klarinettia.

12-vuotiaasta koululaisesta ajatus ei kuulostanut hassummalta, joten hän marssi kotiin ja ilmoitti aloittavansa soittoharrastuksen. Todellinen hurahdus tapahtui kuitenkin hieman myöhemmin, kun nuori klarinetisti törmäsi Bernhard Crusellin musiikkiin.

– Se vain kolahti, hän luonnehtii.

– Kuuntelin paljon Crusellin musiikkia, ja innostuin koko ajan enemmän. Aloin selvittää, millainen tyyppi tämä säveltäjä oikein on.

Aikaa noista hetkistä on ehtinyt vierähtää jo muutamia kymmeniä vuosia, mutta Crusellin viitoittamalla tiellä Janne Palkiston työura on edennyt näihin päiviin asti.

Intohimo vei toimittajaksi Yleisradioon, missä Palkisto sai tehdä työtä kulttuurin parissa jopa parikymmentä vuotta. Matkan varrella valmistui väitöskirja Crusellista ja myöhemmin saman tutkielman pohjalta kirja uusikaupunkilaissyntyisen säveltäjämestarin elämästä.

Palkistoa voi siis turvallisesti tituleerata Suomen viralliseksi Crusell-asiantuntijaksi.

– No en ehkä itse niin tekisi, mutta jos sinä niin sanot, hyväksyn sen kyllä, hän tuumii hymynkare suupielessään.

Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui syyskuussa, kun Palkisto aloitti puupuhallinmusiikkiin erikoistuneen Crusell-viikon toiminnanjohtajana. Seikowin koulun puulattialla ensimmäisellä Uudenkaupungin vierailullaan majoittunut nuori klarinetisti on kulkenut pitkän matkan säveltäjämestarin rinnalla.

Säveltäjän nimeä kantavan festivaalin luotsaaminen tuntui juuri nyt oikealta askeleelta työuralla.

– Olin saanut tehdä unelmatyötäni niin pitkään, että alkoi tulla olo, voisikohan sitä tehdä jotain muutakin. Ja ehkä omassa elämässäni oli myös sopiva vaihe muutokselle, vielä viisi vuotta sitten tuskin olisin tätä paikkaa hakenut.

Palkiston perheen koti on Helsingissä. Onneksi toiminnanjohtajan työ on sellaista, että se luonnistuu myös pääkaupungista käsin.

– Koen, että siitä on myös etua, koska Helsingissä on paljon festivaalin kannalta tärkeitä verkostoja, hän sanoo.

Uudessakaupungissa hän vierailee tasaisin väliajoin. Vanhaan puutalokaupunkiin saapuminen tuntuu joka kerta erityiseltä.

– Matkustan mieluiten hitaasti julkisilla – ensin junalla Turkuun ja lounaan jälkeen linja-autolla perille Uuteenkaupunkiin. Bussimatka Turun ja Uudenkaupungin välillä on hieno, kappale Suomen kauneinta maaseutua kartanoineen, Palkisto tunnelmoi.

Perillä vastassa on pienen merikaupungin idylli ja ystävälliset ihmiset, jotka käyvät mielellään suoraan asiaan.

– Helsingissä rupatellaan ensin ja päästään sitten vasta itse asiaan, Uudessakaupungissa toisin päin. Asiat hoidetaan heti pois alta, ja kun ollaan varmistuttu tyypin luotettavuudesta, voidaan sitten jäädä juttelemaan pitkäksikin aikaa.

Janne Palkisto kuvailee yli neljäkymmentä kertaa järjestettyä Crusell-viikkoa Uudenkaupungin kultakimpaleeksi, josta kannattaa pitää kiinni.

– Tällaisia erityisesti puupuhallinmusiikkiin keskittyneitä festivaaleja ei maailmassa kovin monta ole, hän sanoo.

– Erottuvuus on nykyaikana ehdottomasti voimavara, ja sen merkitys tulee kasvamaan vielä tulevaisuudessa.

Viehättävä puutalokaupunki antaa oikeanlaiset raamit festivaalille, josta saapuu nauttimaan sitoutunut, juuri tietynlaisia musiikkielämyksiä etsivä yleisö.

– Uusikaupunkihan on kaunis kuin koru. Pidän siitä, että saan olla mukana tuomassa eloa pieneen kaupunkiin, joka on kuitenkin kokoaan suurempi, Palkisto sanoo.

Hän pitää itseään onnekkaana saadessaan edelleen työskennellä intohimojensa – kulttuurin, klassisen musiikin ja Crusellin – parissa.

– Toki olen miettinyt sitäkin, olisiko identiteettini erilainen, jos olisin töissä vaikkapa yrityksessä, joka valmistaa suklaamuroja. Olisinko innostunut suklaamuroistakin niin paljon, että tutkisin ja myisin niitä innokkaasti, vai olisiko se vain työtä ja illat viettäisin edelleen musiikin parissa? hän pohtii. – Kun intohimosta tulee työ, sekin on kuitenkin työtä ja omalla tavallaan raskasta.

Mutta mitä Janne Palkisto sitten tekisi, jos hän ei työskentelisi kulttuurin parissa? Vastaus tulee salamannopeasti.

– Olisin vakooja, siinä olisin hyvä. Tai sitten olen katsonut liikaa Bond-elokuvia, hän tuumii ja nauraa.