Luet tällä hetkellä:
Jarmo Salosen kolme elämää
Japo istuu puuveneessään.

Jarmo Salosen kolme elämää

  • Jarmo Salonen palasi maailman meriltä takaisin kotiin Uuteenkaupunkiin. Suuren maailman metropolit ehtivät tulla tutuiksi viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta kotisatamassa maailma makaa juuri nyt oikeassa asennossa.

Jarmo Salonen on veneillyt vartin matkan kotilaituristaan Pakkahuoneelle ja nauttii aamukahvia auringonpaisteessa. Rantaan parkkeerattu kiiltävä amerikkalainen puuvene, tai kaarnapaatti kuten Jarmo itse sanoo, herättää ihastusta ohikulkijoissa. 

– Olen niitä lapsia, joiden takamus on pesty merivedellä, hän naurahtaa.

– Ihan pienestä asti minut on istutettu veneeseen, ja opin rakastamaan merta. En usko, että pystyisin elämään ilman sen läheisyyttä. 

Jarmon elämän tukikohta siirtyi kymmenien vuosien tauon jälkeen Uuteenkaupunkiin vappuna. Vaikka kesät hän on aina mahdollisuuksien mukaan viettänyt merikaupungin rauhassa, pysyvämpi paluu tuntuu tähän hetkeen oikealta. 

– Uskon siihen, että ihminen elää elinaikanaan kolme elämää. Omalla kohdallani se ainakin tuntuisi pitävän paikkansa, Jarmo tuumii. – Juuri nyt olen aloittamassa sitä kolmatta. 

Jonkinlaista ympyrän sulkeutumista kolmannen elämän alussa on nähtävissä – Uusikaupunki oli suuressa roolissa myös ensimmäisissä vuosikymmenissä. Syntymässä Jarmo tosin kävi Raumalla, mutta henkinen koti rakentui Uuteenkaupunkiin. 

Purjeveneitä ja ihmisiä kaupunginlahden rannalla

– Olin viisivuotias, kun muutimme vanhempien töiden perässä tänne. Vaikka pääsin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Turun kauppakorkeakouluun, vietin edelleen kaiken liikenevän ajan Uudessakaupungissa melkein kolmekymppiseksi asti. 

Seuraava elämänvaihe toi mukanaan perheen ja vei maailmalle. Ensimmäinen työkomennus lennätti Jarmon vaimoineen Norsuunluurannikolle, sieltä matka jatkui Algerian kautta Teheraniin. 

Perhe kasvoi, maisemat vaihtuivat ja Jarmo nautti haasteista ulkomailla. 

– Olen monesti kiittänyt mielessäni Arja Gustafssonia, joka sai minut yläkoulussa valitsemaan valinnaisen ranskan kielen.

Hän vakuutti silloin, että sillä saa työpaikan, ja se on pitänyt omalla kohdallani kyllä paikkansa. 

Jarmo Salonen aurinkolasit päässä,

Suomessakin perhe vietti välillä lyhyitä pätkiä, kunnes Saloset muuttivat seitsemän vuoden komennukselle Dubaihin vuonna 1997. Ensimmäisiä Dubain vuosia Jarmo pitää edelleen elämänsä onnellisimpina. 

– Lapset alkoivat olla jo aika kivassa iässä, ja Dubai oli kasvava kaupunki ilman kaikkea nykyistä hässäkkää, hän perustelee. 

Välissä perhe käväisi muutaman vuoden kiepin myös Ateenassa, mutta palasi Dubaihin. Siellä Jarmo työskentelikin aina vuoteen 2024 saakka. 

– Yhteensä vietin Dubaissa 24 vuotta pariin eri otteeseen, hän laskeskelee. – Nyt se paikka onkin sitten jo nähty. Saatan hyvin viettää Suomen pimeän ajan jossain lämpimässä, mutta tuskin Dubaissa. 

Matkustelun ja perhe-elämän täyttämä elämänvaihe kesti aika tasan 30 vuotta, aivan kuten ensimmäinenkin. Kun Jarmon vaimo pari vuotta sitten menehtyi, tuntui oikealta hetkeltä raivata elämään tilaa jollekin muullekin kuin työlle. 

Viheriöivä golfgriini.

Kolmas elämä on rakentumassa nyt siis lapsuuden kotiseudulle Uuteenkaupunkiin. Täällä on elämään kaikki tarpeellinen: meri ja koti sen rannalla, lyhyet välimatkat kaikkialle, hyvät palvelut ja erinomainen golfkenttä. 

– Väittäisin, että se on yksi Suomen kivoimpia kenttiä pelata, hän sanoo. – Kyllä Uudessakaupungissa on kaikki, mitä keksin tarvita. Arki on ainakin näin eläkeläisen näkökulmasta toimivaa. 

Kaikkien ulkomaan vuosienkin aikana Uuteenkaupunkiin tullessa on aina ollut tuntu kotiinpaluusta. Kun oman kodin saunassa pääsee heittämään ensimmäisen kauhallisen löylyä, voi aina huokaista helpotuksesta. 

– Parasta on meren läheisyys. Täällä olen aina pystynyt hengittämään vapaasti, Jarmo luonnehtii. – Uudessakaupungissa on ihmisen hyvä olla. 

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.
Ukilife
Evästekäytännöt

Ukilife.fi -sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

Mitä evästeet ovat?
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin evästeitä käyttävään verkkosivustoon. Evästeillä saadaan säästettyä tärkeää tietoa ja asetuksia verkkosivustolta. Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

Miksi evästeitä käytetään?
Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Niillä pystytään tunnistamaan aikaisemmin tehtyjä valintoja, kirjautumisia ja ne parantavat näiltä osin sivuston käyttökokemusta.

Mitä evästeitä käytetään?
Osa evästeistä on sivuston teknisen toiminnan vuoksi välttämättömiä ja niitä käytetään vain siihen tarkoitukseen. Lisäksi sivulla on kolmannen osapuolen palveluja (esim. Google, Facebook), joita käytetään esim. kävijäseurannan mittaamiseen. Jos haluat estää näiden palvelujen evästeet, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.
Myös painikkeet, joilla voidaan jakaa sisältöä eri sosiaalisiin medioihin saattavat tallentaa evästeen koneellesi. Tietoja näistä saat medioiden omilta sivuilta.