Luet tällä hetkellä:
Lokalahti on lapsiperheelle lottovoitto
Jennica Vesola ja kolme lasta istumassa sohvalla.

Lokalahti on lapsiperheelle lottovoitto

  • Kolmen lapsen äiti ja hyvinvointiyrittäjä Jennica Vesola kertoo, miksi Lokalahti on lapsiperheen unelmapaikka.

Jennica Vesola hymyilee kilpaa kevättalven auringon kanssa, kun hän avaa kotinsa oven Lokalahdella. Tulijan on helppo tuntea itsensä heti tervetulleeksi.

Lapset Elli, Topi ja Sofi viettävät talvilomapäivää rennosti kotoillen. Leonberginkoira Peppi heiluttaa häntäänsä iloisesti ja nauttii, kun porukka on koolla. Yrittäjänä toimiva isä Lauri on töissä, mutta Jennicalla on aikaa jutella lapsiperhe-elämästä maaseudulla ennen päivän ensimmäistä asiakasta.

Jennica perusti viisi vuotta sitten hyvinvointialan yrityksen. Nyt hänen työpaikkansa sijaitsee vain muutaman askeleen päässä kodista, mikä helpottaa arjen sujumista.

− Kunnostimme tilat vastaanotolle piharakennukseen, joka on ollut aikoinaan Laurin isovanhempien koti, hän kertoo.

Sininen puutalo ja iso kuusi.

Vesolan perhe asuu paikalla jo kolmannessa polvessa. Koti sijaitsee Lokalahden taajamassa, lähellä lapsiperheelle tärkeitä palveluja.

− Meidän ikkunasta näkyvät niin koulu kuin päiväkotikin. Voin seurata lasten koulumatkaa täältä kotoa, hän naurahtaa.

Vesolat muuttivat Laurin lapsuudenkotiin Mynämäestä. Jennica odotti silloin perheen kuopusta, nyt 7-vuotiasta Sofia.

− Tiesin jo ensimmäisillä treffeillämme, että tänne Lokalahdelle tulemme joskus asumaan, Jennica paljastaa.

Jennica seisoo keittiössään.

Päätös oli perheelle kuin lottovoitto ja Jennicalle se on merkinnyt myös paluuta omille juurille. Hän on syntynyt Uudessakaupungissa, mutta asunut osan lapsuudesta ja nuoruuden Raumalla.

− Äitini isovanhemmat ovat asuneet täällä Lokalahdella saaressa. He viettivät omavaraista elämää ja sellaisesta minäkin nyt haaveilen, mutta vielä ei ole sen aika, hän kertoo.

Jennica kertoo ihmetelleensä seurusteluaikana, miksi niin monella lokalahtelaisilla on kesämökki samalla paikkakunnalla kuin koti.

− Nyt ymmärrän sen täydellisesti − meilläkin on mökki saaressa.

Matka mökille kestää kaksikymmentä minuuttia. Lapsista on kasvanut taitavia merenkävijöitä ja he ovat oppineet mökillä uimaan jo pieninä.

Omakotitaloa Vesolat ovat remontoineet mieleisekseen ja se on vaatinut paljon työtä ja aikaa.

− Nyt osaan olla jo kiitollinen tästä kaikesta ja välillä ajattelen, että vau, miten hienoja juttuja me olemmekaan tehneet, hän kertoo.

Vesolan Peppi-koira makaaapihalla.
Perheen leonberginkoira Peppi viihtyy pihamaalla.

Lapsiperheen arki on Lokalahdella paitsi turvallista myös monella tavalla mutkatonta. Kodikas päiväkoti ja liikuntapainotteinen koulu ovat lähellä ja kotinurkilta löytyy myös monia harrastuksia. Koulussa pyörivät kokki-, taide-, minecraft- sekä liikuntakerhot. Myös 4H-kerho toimii paikkakunnalla. Vesolan perheen lapsista jokaisella on omat lempijuttunsa. Topi pelaa salibandyä uusikaupunkilaisessa Nystars-seurassa.

− Se löytyi, kun etsimme hänelle talviajaksi jotakin kivaa harrastusta. Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa ja sen päälle tulevat turnaukset. Topi tykkää pelaamisesta ja äiti siitä, kun tapaa muita vanhempia.

− Landella on kiva asua, mutta onhan se mukavaa päästä välillä myös kaupunkiin, Jennica tunnustaa.

Kuopus Sofi osallistuu Vakka-Suomen musiikkiopiston bändipajaan. Elli puolestaan on löytänyt oman lajins− Landella on kiva asua, mutta onhan se mukavaa päästä välillä myös kaupunkiin, Jennica tunnustaa.a japanilaisista animaatioista innoitusta saavasta animesta, jonka harrastajat pukeutuvat rooliasuihin. Uudessakaupungissa järjestettiin tänä vuonna jo toista kertaa cosplay-tapahtuma, joka kokosi yhteen erilaisiin hahmoihin pukeutuneita nuoria.

Vesolan perheen esikoinen Elli vastaa nopeasti kysymykseen, millaista on asua nuorena Lokalahdella.

− Hyvä paikka, hän sanoo ja perustelee heti perään: -Koska täällä on niin rauhallista.

Jennica ja ikkunalaudalla olevat viherkasvit.

Hiljaisuus, meri ja luonto toistuvat myös hänen äitinsä puheissa, kun hän puhuu kotipaikastaan. Tasapainoinen mieli ja keho ovat hänelle tärkeitä elämänarvoja. Lähihoitajan ja sairaanhoitajan koulutuksen saanut Jennica kartuttaa koko ajan tietämystään kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Viime vuosina hän on tietoisesti kehittänyt taitoa nähdä hyviä asioita ja ystävällisyyttä ympärillään.

− Sitä haluan opettaa lapsillenikin, hän sanoo.

Vesolat käyvät joskus yhdessä syömässä Uudessakaupungissa kiinalaisessa ravintolassa. Siellä tarjoillusta onnenkeksistä avautui äskettäin paperille kirjoitettu teksti, joka pysäytti Jennican.

− Siinä luki kolme sanaa: avioliitto, iso talo ja rutkasti onnea. Tajusin, että minullahan on nuo kaikki, hän sanoo.

Lokalahden alueen tontit

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.