“Miksi lähtisin muualle?”

Kaksitoistaviikkoinen maltipoon pentu Wiggo koikkelehtii tulijaa vastaan pörröinen häntä tomerasti pystyssä ja pikkuruiset naskalihampaat valmiina tarttumaan tulijaa peukalosta.

Nelihenkisen perheen tuorein jäsen on muuttanut uuteen kotiinsa vasta muutamaa päivää aiemmin, mutta telmii perheen poikien, 8-vuotiaan Leevin ja 3-vuotiaan Lukan kanssa jo kuin vanha tekijä.

– Tosi hyvin on mennyt heti ensimmäisestä päivästä alkaen, kertoo perheen äiti Anniina Salo.

Hetken tilannetta tarkkailtuaan esiin astelee myös Lilli-kissa. Perheen isä, Joni Salmela, on vielä töissä.

Anniina istuu suuren ruokapöydän ääreen talossa, joka on hänelle läpikotaisin tuttu. Samasta ulko-ovesta hän on astellut aikanaan ensimmäiselle omalle koulumatkalleen, samoissa huoneissa leikkinyt, kasvanut ja aikuistunut.

Lapsuudenkotiin hänen ei tosin pitänyt jäädä. Tietenkään.

– Kauheasti 18-vuotiaana kovistelin, että lähden täältä johonkin suureen kaupunkiin. Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle, hän sanoo ja nauraa. – Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan.

Ammattikoulusta valmistumisen jälkeen Anniina sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta Raumalta. Opiskelut hän aloitti Uudestakaupungista käsin, kun välimatkakaan ei mahdottoman pitkä ollut.

Juuri, kun ajatus asunnosta Raumalla alkoi kypsyä, elämä osoitti arvaamattomuutensa. Anniinan veli sairastui vakavasti.

– Henrin sairastuminen oli vahva kiinnike pysyä Uudessakaupungissa. Hän ehti sairastaa vain yksitoista kuukautta ennen kuin kuoli. Siitä kaikesta tuli olo, että miksi lähtisin muualle, Anniina sanoo.

Anniina ja Joni asuivat jo yhdessä Salmen alueella, kun Anniinan vanhemmat päättivät laittaa perheen kodin myyntiin. Talon toista puolikasta olivat jo lapsuudesta saakka asuttaneet hänen isovanhempansa.

– Minä sieltä Salmelta sitten toppuuttelin, että älkääs nyt menkö muille myymään, minä haluan ostaa tämän. Ja niin siinä sitten kävi, Anniina kuvailee.

Anniinan isovanhemmat ovat päässeet aitiopaikalta mukaan isovanhemmuuden seuraavalle kierrokselle. Isoisovanhemmille on ollut tärkeää päästä seuraamaan läheltä uusimman sukupolven kasvua ja kehitystä.

– He ovat meille kovin rakkaita, ja heistä on tullut lasten kanssa tosi läheisiä, Anniina kertoo.

– Isomummi ja Luka ovat sellainen kaksikko, ettei ole toista.

Hetkellisesti hän jo ehti miettiä, liittyykö lapsuudenkotiin liikaa muistoja, mutta arkinen elämä on osoittanut, että tutut seinät kuiskivat ennen muuta kauniita hetkiä menneestä.

Eikä perhe enää hevillä vaihtaisi asuinpaikkaa, vaikka rakentamistakin on joskus keskusteluissa väläytelty. Keskustatalon sijainnissa kiteytyvät kuitenkin kaikki Uudessakaupungissa asuminen parhaat puolet: palveluiden läheisyys ja arjen helppous.

Punatiilisen Uuden kirkon helmassa sijaitsevalta talolta on aidosti kivenheitto miltei kaikkialle: Lukan päiväkotiin 50 metriä ja Leevin kouluun, tuliterään Wintteriin, parisataa metriä. Torille kävelee parissa minuutissa, samoin harrastuksiin.

Uudessakaupungissa palveluiden läheisyys ei ole mitään keksittyä markkinointipuhetta, vaan totista totta.

– Yhtenä iltana kiirehdin kotipihasta apteekkiin kello 19.57, ja mietin, mahdanko ehtiä. No, kello näytti 19.59, kun olin perillä painamassa vuoronumeronappia, Anniina nauraa.

Anniina ei väsy myöskään kehumaan kaupungin harrastusmahdollisuuksia. Leevi harrastaa innokkaasti sekä jääkiekkoa, jalkapalloa että salibandya. Alkavana kesänä Lukakin pääsee jo mukaan futiskerhoon.

– Kunpa useammat ymmärtäisivät arvostaa sitä, kuinka hyvät harrastusmahdollisuudet täällä on. Ja kuinka edulliset!

Jos kaavailtu henkilöjunaliikenne saataisiin vielä takaisin, Uusikaupunki hipoisi asuinpaikkana täydellistä.

– Juna palvelisi uusikaupunkilaisten lisäksi muualta työssäkäyviä, omissakin työkavereissani on paljon turkulaisia. Uskon, että toimiva junaliikenne nostaisi paikkakunnan arvoa, Anniina tuumii. – Se olisi satsaus tulevaisuuteen.