Teatterin taika imaisi mukaansa

Viime kädessä lopettaminen oli helpotus. Kun koronapandemia oli myllännyt maailman kertaalleen ympäri ja aloitteli jo toista kierrostaan, matkatoimistoyrittäjä Eeva Laakso-Sura ymmärsi, että oli tullut aika lopettaa. Maailmassa, jossa ihmisiä kiellettiin lähtemästä kotoaan, ei ollut paikkaa matkatoimistolle.

– Tottakai se oli suuri ammatillinen kriisi, kun yhtäkkiä ihmisiä kielletään matkustamasta. Kun jossain sitten rajoituksia helpotettiin, seuraavassa hetkessä niitä taas kiristettiin. Eihän kukaan ollut ajatellut, että näin voisi käydä, joten kaikki systeemit piti luoda lennosta, Eeva muistelee.

Juuri jotain radikaalia hän kokee kuitenkin lopettamiseen tarvinneensa. Kun yritystä on pyörittänyt yli 30 vuotta, siitä ei herkästi halua luopua.

– En varmasti olisi tajunnut lopettaa muuten, olen aivan liian härkäpäinen. Olisin todennäköisesti sitten vain jonain päivänä kupsahtanut työpöytäni ääreen, hän hymähtää. – Tämä oli ainoa tapa, joka mahdollisti sen, että voin vielä tehdä elämälläni jotain muuta.

Päätös vapautti aikaa ja tilaa. Mieli alkoi huomata mahdollisuuksia, joita ympärillä oli tarjolla. Eeva ilmoittautui spontaanisti kansalaisopiston ja teatterin järjestämälle iltapäivän mittaiselle hahmokurssille.

– Ei minulla mitään kokemusta ollut.

– Ei minulla mitään kokemusta ollut.

Jos ei sitten lasketa sitä, kun lapsena parhaan ystäväni kanssa laitettiin peruukit päähän ja oltiin Demis Roussos ja Ritva Oksanen, Eeva nauraa.

Kun Eeva kurssipäivänä asteli ensimmäisen kerran Crusellin isolle lavalle, tuntui kuin sisäiset mannerlaatat olisivat nytkähtäneet oikeaan asentoon.

– Siinä tapahtui jotain. Tuli uskomattoman hyvä fiilis ja ajatus, että tämä on se paikka, mistä käsin haluan tätä hommaa nähdä. Se sama tunne tulee edelleen oikeastaan joka kerta, kun astun tuolle lavalle, Eeva kertoo. – Tuntuu uskomattomalta, että vielä tässä iässä voi löytää elämäänsä jotain näin suurta ja merkityksellistä. Kunpa mahdollisimman moni kokisi saman.

Kurssin jälkeen teatterilta soitettiin ja pyydettiin Eevaa mukaan muutaman esityksen mittaiseen Sattuu ja tapahtuu -pienproduktioon. Lopulta spontaani päätös ilmoittautua muutaman tunnin kurssille johti myös rooliin Leevi and the Leavingsin musiikkiin perustuvassa Teuvo ja paperitaivas -musikaalissa.

– Kävin katsomassa teatterin edellisen Vuonna 85 -musikaalin kahteen kertaan, ja muistan, kuinka haltioitunut olin heti ensihetkistä lähtien. Ja nyt pääsin itse osalliseksi tällaiseen produktioon. Ei sellainen ollut käynyt vielä vuotta aiemmin mielessäkään, Eeva sanoo.

Harrastajateatterin lumoava maailma vei mukanaan. Intensiivinen harjoittelu, eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset, laulut, tanssit ja repliikkien harjoitteleminen loivat kuplan, jossa jokaisella oli turvallista olla oma itsensä.

– Olen aiemmin harrastanut parikymmentä vuotta ratsastusta, ja näen, että näissä harrastuksissa on yllättävän paljon samaa.

Molemmissa ollaan täysin auki, ilman työn tai taustan tuomia rooleja ja katsotaan kenen kanssa klikkaa. Yhteys saattaa muodostua täysin epätodennäköisen tyypin kanssa, ja se tuntuu erityisen hienolta.

Teatteriharrastuksen lisäksi elämä on heittänyt eteen uuden työn kirjakaupassa. Osa-aikatyö sopii erinomaisesti Eevan arkeen, jota täydentää paitsi touhuilu rakkaan Jessie-koiran kanssa myös ikääntyvien vanhempien luona vietetty aika.

– Heidän kanssaan olen tekemisissä päivittäin. Olen saanut heiltä niin paljon apua vuosien varrella, että nyt on minun aikani vastavuoroisesti auttaa heitä. Se on tällä hetkellä elämäni tärkein tehtävä.

Eevan aikuiset lapset asuvat Helsingissä ja Turussa, mutta muuten elämän tärkeimmät palaset löytyvät kotikaupungista. Paljasjalkaiselle uusikaupunkilaiselle arjen sujuvuus on edelleen asia, josta olla päivittäin kiitollinen.

– Kaikki on täällä niin helppoa. Jos lähden viisi minuuttia ennen vuoron alkua töihin, ehdin käydä matkalla vielä apteekissakin. Joka päivä jaksan hämmästellä sitä, miten kaikki asiat hoituvat täällä niin nopeasti, Eeva tuumii.

Onni läikähtää erityisesti kesäaamuisin koiralenkillä Kaupunginlahden rannalla.

– Silloin aina mietin, että tällaisessa paratiisissa minä saan asua. Miten onnekas olenkaan.