Uki on ihan 6/5 kaupunki

– Krisu on aika näsäviisas, sen on aina pakko olla oikeassa. Ärsyttävää, että useimmiten se onkin, kuvailee Anniina Hällfors isosiskoaan Kristiinaa.

– Anniina sitten taas vetää helposti herneet nenään ja loukkaantuu, Kristiina kuittaa takaisin.

On selvää, että tässä puhuu toisilleen läheiset ihmiset. Siskokset luonnehtivat toisiaan suoraan, mutta lämmöllä.

– Kristiina on myös tosi luova ja luotettava, synnynnäinen johtaja, Anniina lisää.

– Anniinalle on tosi helppo puhua. Hän on mulle sellainen luottoihminen, kehuu Kristiina taas siskoaan.

Kuten monet sisarusparit, Anniina ja Kristiinakin ovat kasvaneet lapsuuden kähinöistä toistensa parhaiksi ystäviksi. Siskokset näkevät päivittäin samassa työpaikassa Saarniston koululla, mutta ovat tekemisissä tavalla tai toisella joka päivä muutenkin.

– Kristiina on mun wikipedia ja google, Anniina myöntää.

– Käännyn helposti Krisun puoleen, jos olen epävarma jostain.

Ja sama toisin päin. Vaikka siskosten luonteenpiirteissä on eroja, yhdistäviä tekijöitä on enemmän. Arvot ja kiinnostuksen kohteet ovat pitkälti samanlaiset. Molemmat nauttivat työstään koulunkäynninohjaajana, haaveilevat jenkkiautosta ja rakastavat kissoja.

Tärkeä yhdistävä tekijä on aina ollut myös rakkaus kotikaupunkiin. Sekä Kristiinalle että Anniinalle on ollut lapsesta asti selvää, että Uusikaupunki on loppuelämän kotipaikka.

Siskokset varttuivat Kirkkokadulla suuressa vanhassa puutalossa, jonka naapurissa kumisevat kirkonkellot ja ikkunoista avautuu näkymä suoraan kimaltavalle merelle. Omia huoneita ei ollut, vaan ilot, surut ja erimielisyydet jaettiin vierekkäisissä sängyissä murrosikään saakka.

– Lapsuus ja nuoruus oli ihanaa aikaa. Ugissa on aina ollut turvallista hengailla, oli kirjasto, uimahalli ja Kuvala. Kaikki tarvittava on lähellä, Anniina sanoo.

Ajatus muutosta on välähtänyt mielessä Kristiinalla yhden kerran: kun hän pohti lukion jälkeen jatko-opintoja. Korkeakoulussa opiskelu olisi vaatinut myös paikkakunnan vaihtoa.

– Koulun ajaksi olisin voinut muuttaa muualle, jos olisi ollut ihan pakko.

Anniina ei ole edes miettinyt muuttoa.

– En tykkää isoista kaupungeista. Täällä on helppo elää, kun kaikki on turvallista ja kotoisaa. Uki on ihan 6/5 kaupunki. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi täältä pois, kun täällä on kaikki.

– Ja jos sattuu tarvitsemaan jotain, mitä täältä ei löydy, isoihin kaupunkeihin on lyhyt matka, Kristiina lisää.

Vapaa-ajallakaan ei ole vielä tullut vastaan tylsää hetkeä. Kristiina tykkää laittaa pihaa, sisustaa, kokkailla ja leipoa ja viihtyy kotona puolison ja viiden kissan kanssa. Anniina hoitaa omia kissojaan, ratsastaa ja palasi juuri vanhan harrastuksensa salibandyn pariin.

Jos menojalkaa vipattaa, tunnelmallisia ravintoloita löytyy Kaupunginlahden rannasta.

– Täällä yöelämässäkin on aina tuntunut turvalliselta, eikä ole koskaan pelottanut kävellä yöllä yksin kotiin.

Nykyisin siskokset asuvat puolen kilometrin päässä toisistaan, mutta tarpeen niin vaatiessa sopeutuvat edelleen saman katon alle. Kun Kristiinan kumppani Tommi lähti aikanaan armeijaan, koti tuntui niin tyhjältä, että Kristiina hälytti apuun pikkusiskon.

Lopulta siskokset asuivat yhdessä koko armeija-ajan.

– Tommin lomien ajaksi mut sitten palautettiin aina hetkeksi Kirkkokadulle, Anniina virnistää.

Lapsuudenkoti on edelleen sisaruksille tärkeä tukikohta. Joulua Kirkkokadulla vietetään isolla porukalla. Rakkaus jouluun on nimittäin myös yksi siskoksia yhdistävä tekijä.

– Ollaan henkeen ja vereen jouluihmisiä. Aloitetaan valmistelut tosi hyvissä ajoin, ja jouluksi mennään aina koko porukalla lapsuudenkotiin useammaksi päiväksi, Kristiina kertoo. – Ja onhan Uusikaupunki talvella tosi kaunis.

Vanhan merikapteenin talon jouluiseen atmosfääriin kutsutaan edelleen joka vuosi myös joulupukki. Se aito ja oikea uusikaupunkilainen, tietysti.

Sekä Anniina että Kristiina haaveilevat omakotitalosta rauhallisella alueella, keskustan ulkopuolella.

– Kumppanikin voisi olla ihan ookoo. Kunhan olisi uusikaupunkilainen, tai ainakin valmis muuttamaan tänne, Anniina hymähtää.

Kristiina toivoo olevansa viimeistään viiden vuoden kuluttua äiti.

– Olen aina halunnut perustaa perheen tänne. Haluan tarjota omille lapsilleni yhtä turvallisen ja ihanan lapsuuden kuin itse olen saanut.