Luet tällä hetkellä:
Yhteisiä saaristoseikkailuja jo liki 20 vuoden ajan
Yrittäjät Janne ja Roope seisovat pookin vieressä.

Yhteisiä saaristoseikkailuja jo liki 20 vuoden ajan

  • Uusikaupunkilaisystävysten jaettu visio toteutui lopulta ennätysajassa – uusi Saaristoseikkailun minigolf-rata on “ehkä Suomen hienoin”.

Saaristoseikkailu Puistogolf & Rantavaja oli noussut Kaupunginlahden rantaan ennätysvauhdilla yhdessätoista viikossa. Töitä oli paiskittu liki yötä päivää, ja nyt tuore minigolf-rata komeili valmiina vastaanottamaan ensimmäiset asiakkaansa kesäkuun alussa.

Sitten tuli sade. Kuinkas muutenkaan.

Avajaisviikonlopun ajan vettä vihmoi kerralla useamman viikon tarpeiksi, eikä kurja keli hellittänyt otettaan koko ensimmäisellä viikolla.

Iso ankkuri ruohikolla.

Yrittäjäkaverukset Janne Laitinen ja Roope Lautala ovat onneksi tottuneet vaihteleviin olosuhteisiin – Suomen kesä kun tuppaa tuomaan eteen milloin mitäkin.

– Toki kelien vaikutus oli selvillä alusta asti, kuten ulkoilmakohteissa aina. Eihän niille sadepäiville mitään voi, Laitinen tuumii.

– Periaatteessa rakentamista olisi voinut jatkaa vielä viikon pidempään, kun kaikenlaista pientä viimeisteltävää kuitenkin jäi, Lautala jatkaa.

Pelaajat radalla.

Kun puiston pitkäksi venähtänyt alkukaste lopulta lakkasi, ihmiset alkoivat löytää pelikentälle. Nyt alueella käy päivittäin jo iloinen kuhina, kun perheet, kaveriporukat ja työyhteisöt testaavat taitojaan 18-väyläisellä minigolf-radalla.

Rantavajalla voi piipahtaa pelailun ohella myös lounaalla, jäätelöllä tai virvoittavalla juomalla. Yrittäjät ovat kokonaisuuteen tyytyväisiä – alueesta tuli lopulta muutaman mutkan kautta juuri toiveiden mukainen majakoineen, merimerkkeineen ja vanhan vesitornin pienoismalleineen.

Ajatus Kaupunginlahden rantaan nousevasta minigolf-radasta ehti muhia aikansa sekä Laitisen että Lautalan ajatuksissa ennen kuin asia nousi esille yhteisessä keskustelussa.

Puistogolfin rakennukset ja pelaajat.

Pitkään yhdessä töitä tehneistä ystävyksistä tuntui luontevalta ryhtyä edistämään asiaa kimpassa.

– Taisin olla 13-vuotias, kun menin ensimmäisen kerran Jannelle Haidukseen töihin leikkaamaan ruohoa, Lautala muistelee.

– Tosin luulen, että sain homman vain siksi, että taisin olla ainoa, joka pääsi kulkemaan paikalle omalla veneellä.

Lyhyen räknäyksen jälkeen yhteistyön alkamisen ajankohdaksi arvioidaan vuotta 2007.
Siitä lähtien töitä on tehty enemmän tai vähemmän yhdessä.

– Roope on tehnyt siitä ruohonleikkuusta alkaen ihan kaikenlaisia hommia aina ruoanlaittoon, tarjoiluun, korjaushommiin, kuskaukseen, viihdyttämiseen…, Laitinen luettelee.

– Alipalkattu olin ainakin, Lautala kuittaa.

– Niin, no sinä sentään sait palkkaa, Laitinen napauttaa takaisin.

Molempia naurattaa. Niin pitkään herrat ovat tehneet hommia rinnakkain, että he muistuttavat jutuiltaan erehdyttävästi vanhaa avioparia.

– Ensi vuonna tulee 20 vuotta täyteen. Mikäs hääpäivä se sitten on? Lautala virnistää.

Roope seisoo ja Janne istuu pienessä veneessä radalla.

Käytännössä ystävysten pitkä yhteinen historia näkyy myös tekemisen helppoutena. Vuodet ovat opettaneet toisesta sekä hyvät että haastavat puolet.

– Meille on muodostunut hyvä side, eikä ole tarvis kirjoittaa mitään sääntöjä siitä, miten täällä toimitaan, Lautala sanoo.

– Ollaan tehty luontainen tehtävänjako sen mukaan, mikä kummaltakin luonnistuu tai vastaavasti ei luonnistu, Laitinen komppaa. – Minulta on esimerkiksi kielletty pääsy kaikkeen digitaaliseen, Roopelta onnistuu sellainen paremmin. Minä teen sitten kaikkea muuta.

Kaksikko on itse paikalla puistogolfissa niin paljon kuin muilta töiltään ehtii – Lautala kun ajaa myös luotsivenettä ja Laitinen tekee saaristossa sekalaisia kuljetus-, asennus- ja korjaushommia.

Punavalkoinen majakka puistossa.

Pieniä viimeistelytöitä Saaristoseikkailussa riittää kuitenkin koko kesäksi. Avoinna rata ja ravintola ovat ainakin elokuun loppuun saakka.

– Tai no, tämäkin riippuu taas keleistä. Jos on hyvää säätä, pystytään kyllä pitämään auki syyskuussakin, ainakin viikonloppuisin, Janne Laitinen täsmentää.

Miten sitten myisitte tämän paikan lukijoille, miksi juuri tänne kannattaa tulla?

– Me ollaan aika huonoja kyllä puheilla myymään, Roope Lautala sanoo. – Niin päätettiin vaan tehdä tästä tällainen ehkä Suomen hienoin minigolf-rata.

Mitäpä siihen enää lisäämään.

Saaristoseikkailu Puistogolf & Rantavaja

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.
Ukilife
Evästekäytännöt

Ukilife.fi -sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

Mitä evästeet ovat?
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin evästeitä käyttävään verkkosivustoon. Evästeillä saadaan säästettyä tärkeää tietoa ja asetuksia verkkosivustolta. Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

Miksi evästeitä käytetään?
Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Niillä pystytään tunnistamaan aikaisemmin tehtyjä valintoja, kirjautumisia ja ne parantavat näiltä osin sivuston käyttökokemusta.

Mitä evästeitä käytetään?
Osa evästeistä on sivuston teknisen toiminnan vuoksi välttämättömiä ja niitä käytetään vain siihen tarkoitukseen. Lisäksi sivulla on kolmannen osapuolen palveluja (esim. Google, Facebook), joita käytetään esim. kävijäseurannan mittaamiseen. Jos haluat estää näiden palvelujen evästeet, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.
Myös painikkeet, joilla voidaan jakaa sisältöä eri sosiaalisiin medioihin saattavat tallentaa evästeen koneellesi. Tietoja näistä saat medioiden omilta sivuilta.