Luet tällä hetkellä:
Yrittäjäperhe puhaltaa yhteen hiileen
Äiti ja kaksi lasta sytyttävät takkaa.

Yrittäjäperhe puhaltaa yhteen hiileen

  • Pyhämaalaisesta kalastajan pojasta Vesa Salmisesta tuli muurari ja tulisijojen kehittäjä, jonka ansiosta tietoisuus puhtaasta puunpoltosta on levinnyt Uudestakaupungista ympäri Suomen. Kaisa Tuominen luotsaa nyt toimitusjohtajana isänsä perustamaa Warma Uunit-yritystä ja Suomen ainoaa kaakelitehdasta.

”Saanko sytyttää?”

Kahdeksanvuotias Ilmari esittää kysymyksen kohteliaasti äidilleen, Warma-Uunit Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Tuomiselle, joka aikoo kohta viritellä tulet olohuoneen kaakeliuniin. Poika on täpinöissään, sillä partiossa on juuri harjoiteltu tulentekoa ja puukolla vuolemista.

Lupa sytyttämiseen heltiää ja Kaisa kipaisee hakemaan tulitikut. Kuivat puut on aseteltu matalaksi keoksi vaakatasoon, pienimmät päälle. Viisivuotias Iida ja äiti seuraavat silmä tarkkana vieressä. Ilmari raapaisee tikun ja puut syttyvät saman tien. Hetken päästä tuli jo roihuaa lasin takana. Ilmarille hetki on merkittävä, sillä hän ei ole ennen saanut toimia tässä tehtävässä, vaikka onkin takkatehtailijan sukua.

Vihreäsävyinen takka olohuoneessa.

Warma Uunit Oy ja sen edeltäjä V-S Muuraus on tarjonnut työtä ja toimeentuloa paitsi heidän omalle perheelleen myös monille muille Uudenkaupungin seudun asukkaille jo 30 vuoden ajan.

– Onpa muuten hyvä veto takassa. Mistä sen olet hommannut, vitsailee paikalle saapunut Vesa Salminen tyttärelleen.

Warma-Uunien toimitusjohtajuus siirtyi pari vuotta sitten Vesalta Kaisalle. Hän asuu nelihenkisen perheensä kanssa rauhallisella ja luonnonläheisellä omakotialueella, noin viiden kilometrin päässä Uudenkaupungin torilta.

Talvinen maisema.
Luonnonkaunis Pyhämaa. Kuva: Erkki Railio.

Kaisan vanhemmat ovat tulleet haastatteluun Pyhämaan saaristokylästä. Siellä on heidän kotinsa ja myös Vesan ja koko perheyrityksen juuret.

Kaikki alkoi siitä, kun kalastajan poika päätti hetken mielijohteesta osallistua veljensä kanssa muurarikurssille. Muurariveljesten maine kiiri ja Salmisen Vesan puhelin alkoi soida aina vain tiheämmin.

– Muurauksia riitti jonoksi asti, kunnes tuli 90-luvun lama ja julkinen rakentaminen pysähtyi, Vesa kertoo.

Ikänsä töitä paiskinut Vesa ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan perusti V-S Muurauksen, Warma-Uunit Oy:n edeltäjän. Isän yritys ei ollut nuoren Kaisan mielessä, kun hän suunnitteli tulevaa työuraansa.

– Ei ainakaan sinne, toimitusjohtaja tunnustaa ajatelleensa.

Vesakin oli ajatellut, että tyttären tulevaisuus on jossakin muualla. Sitten V-S Muuraus perusti vuonna 2005 oman kaakelitehtaan, jossa uunikaakelit valmistetaan käsityönä. Tradenomiksi valmistuneen Kaisan kipinä alalle heräsi.

– Keramiikka alkoi toden teolla kiinnostaa, tein vapaa-ajalla savikuppeja ja päätin hakea ja pääsinkin keramiikka-alan muotoilijaopintoihin Hämeenlinnaan, Kaisa kertoo.

Kaisa sytyttää takkaa ja vesa istuu keinutuolissa.

Nyt isä ja tytär ovat työskennelleet yhdessä jo parikymmentä vuotta ja hyvin sujuu.

Tekijänainen ja avainhenkilö yrityksessä on myös Kirsti, jolla on ollut Vesan mukaan erittäin vahva rooli heti alusta lähtien. Hänen vastuullaan on ollut aivan viime vuosiin asti yrityksen talousasiat.

– Siihen tehtävään on nyt löytynyt pätevä jatkaja, Kirsti kertoo.

Kehitysjohtaja Vesa ja toimitusjohtaja Kaisa eivät kauan mieti, kun heitä pyytää kuvailemaan toisiaan.

– Innovatiivinen ja idearikas, kuvailee Kaisa isäänsä Vesaa.

– Taiteellinen sielu, jolle estetiikka on tärkeää, kuvailee Vesa tytärtään. Tähän Kaisa huomauttaa, että ”no et sinäkään siinä huono ole”.

Molemmat arvostavat sitä, että heillä on suorat ja avoimet keskusteluvälit. Kummankaan ei tarvitse kierrellä ja kaarrella, jos mielessä pyörii jotakin, josta haluaa sanoa toiselle.

Molemmilla on myös palava halu tehdä laadukkaita, ekologisia ja kauniita tulisijoja. Asiakkaiden palaute lämmittää, joskin kerran yksi sellainen sai Vesan ensin varuilleen.

Valkoisessa takassa palava tuli.

Ympäristöystävällinen tapa polttaa puita on Vesalle kunnia-asia. Siitä hän on kerännyt runsaasti tutkimustietoa ja kiertänyt puhumassa ympäri maata niin tavallisille takan käyttäjille kuin ympäristö- ja terveysalan asiantuntijoillekin.

Puunsäästäjän polttokurssien suosio yllätti tulisijan tekijän: tulisijan sytytys ei ole todellakaan jokamiehen ja -naisen kansalaistaito. Ne saivat myös ympäristöväen arvostuksen, josta muistona on Vesan pokkaama Varsinais-Suomen ekoteko-palkinto.

Nyt kehitysjohtaja on innovoinut aurinkoenergiaa hyödyntävän, sähkövastuksella varustetun tulisijan.

Kumppanina tässä hankkeessa on ollut Itä-Suomen yliopisto.

– Uudenlainen tulisija varaa aurinkopaneelien energiaa ja on hyvä vaihtoehto esimerkiksi vapaa-ajan asukkaille, jotka voivat sen ansiosta tulla valmiiksi lämpimään mökkiin. Eikä paneelienkaan enää tarvitse olla turhan panttina katolla.

Kirsti ja Vesa Salminen istuvat sohvalla.

Perhe, koti ja kotikaupunki merkitsevät Salmisille ja Tuomisille tärkeitä arvoja. Kirsti on kotoisin Raumalta, mutta Vesalla ja Kaisalla muualla asumisesta on kertynyt kokemusta vähemmän.

Kaisa muistelee lapsuuttaan Pyhämaassa hyvänä ja hän arvostaa vanhemmiltaan saamia eväitä ja säästäväistä elämäntyyliä.

– Elämän perusedellytykset olivat aina kunnossa, mutta jos halusi korkokenkiä tai karkkeja, ne piti hankkia itse, hän kuvailee.

Työ on perheessä elämäntapa, mutta äitinä Kaisa osaa vetää rajoja. – Lapsi on haettava neljältä päiväkodista, siitä ei voi joustaa, hän sanoo.

Harrastuksia Kaisan perheessä ei haalita, yksi hyvä riittää tällä hetkellä. Se on partio, jossa myös Kaisa itse on mukana vetäjänä.

Kaisalle on tärkeää, että Ilmari ja Iida saavat aidosti päättää itse, mitä heistä isona tulee.

– Niin olen itsekin saanut ja vaikka toisin nuorena ajattelin, täällä sitä nyt ollaan, hymyilee Warma-Uunia vuodesta 2022 asti luotsannut toimitusjohtaja tyytyväisenä.

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.