Kuuttakymppiä päin elämää

60 ikävuotta ei tunnu kovin suurelta asialta. Kun omat vanhemmat täyttivät aikanaan viisi- tai kuusikymmentä, tuntui että he olivat ikäloppuja. Itselläni ei ole yhtään sellainen olo. Fiilis on hyvä ja virkeä. Ainoastaan vuoden ikäinen lapsenlapsi asettaa asian perspektiiviin – en voi enää olla ihan nuori, kun olen jo mammakin!

4 kesää olen malttanut elämäni aikana asua jossain muualla kuin Uudessakaupungissa. Lähdin nuorena Turkuun opiskelemaan, mutta siinä kävi niin, että tapasin siellä uusikaupunkilaisen miehen, nykyisen puolisoni Jyrkin. Tiesimme toisemme kyllä jo nuoruudesta, mutta vasta Turun yössä ihastuimme. Jotenkin niin oli kai tarkoitettu.

Olemme molemmat leipurin lapsia, hassu sattuma sekin. Kun aloin odottaa esikoistamme, päätimme muuttaa takaisin kotikonnuille, ja täällä olemme viihtyneet siitä asti.

1991 oli vuosi, jolloin esikoisemme Iina syntyi. Kaksi vuotta myöhemmin saimme toisen tyttären, Emman. Halusin olla lasten kanssa pitkään kotona, ja onneksi minulla se mahdollisuus oli. Olen luonteeltani hoivaaja, se näkyy edelleen, kun tytöt tulevat käymään kotona. Alan helposti vähän hössöttää, mutta onneksi he sanovat siitä aika nopeasti.

Halusimme kasvattaa lapset nimenomaan Uudessakaupungissa, tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tytöt harrastivat kaikkea tenniksestä salibandyyn ja ringetteen, me vanhemmat olimme myös aktiivisesti mukana harrastuksissa.

Olen valtavan ylpeä molemmista tytöistä. Heistä on kasvanut hienoja ja fiksuja aikuisia.

110 kilometriä on välimatkaa meiltä lapsenlapsen kotiin. Hän on nyt yksivuotias, touhukas ja aina hirveän hyväntuulinen. Meillä on kotipihassa hiekkalaatikko pikkuista varten, ja pappa suunnittelee kovalla tohinalla jo leikkimökkiä.

Ikävää tätä uutta pientä ihmistä kohtaan on vaikea selittää, niin valtavan suuri tunne se on. Se on kai vain asia, jonka ymmärtää vasta, kun sen itse kokee.

2020 muutimme pysyvästi Pyhämaahan. Rakensimme tuttuihin mökkimaisemiin pienen hirsitalon kahdelle aikuiselle. Meillä on ihana ranta, upea luonto takapihalla ja oma rauha. Se kaikki luo tärkeän vastapainon hektiselle työelämälle. Eikä keskustan palveluihinkaan silti pitkä matka ole.

Pyhämaassa on ihmisen hyvä olla!

11 vuotta sitten aloitin Uudenkaupungin kaupungilla elinkeinopalveluiden ja kulttuurin palvelusihteerinä. Nykyisin teen kaupungilla markkinointi- ja tapahtumakoordinaattorin työtä. Nautin työstäni valtavasti! Saan olla etulinjassa esittelemässä rakasta kotikaupunkiani ja touhuamassa tapahtumien parissa.

Työn päälinjat liittyvätkin markkinointiin ja tapahtumiin: teen töitä esimerkiksi Ukilife-asukasmarkkinointisivuston parissa ja järjestän keskustaa elävöittäviä tapahtumia. Markkinointiin liittyvät tietysti myös lehti- ja verkkomainokset, suurkaupunkien näyttötaulunäkyvyys, sosiaalinen media ja esimerkiksi kesäisin palveleva Uki Outlet.

Lähden edelleen mielelläni aamuisin töihin ja viihdyn työssäni älyttömän hyvin. Ja mikäs on viihtyessä, kun ympärille on kertynyt niin mahtava verkosto, jonka kanssa tehdä yhteistyötä.

80 515 lukijaa kävi tammi-syyskuun välisenä aikana lukemassa Ukilife.fi-sivuston tarinoita. Viikoittain päivittyvässä Ukilifessa kerrotaan paikallisesta elämästä kiehtovien asukastarinoiden kautta. Verkkolehti on tyyliltään hyvin uusikaupunkilainen: rennonletkeä, puuhakas ja lämmin. Leppoisat tarinat ovat helppoa luettavaa ja kertovat asukkaiden kautta, millaista elämä Uudessakaupungissa on.

Ukilife on ainutlaatuinen konsepti asukasmarkkinoinnissa, ja sitä luetaan ympäri Suomen. Lokakuun alkuun mennessä verkkolehden lukijamäärä on jo yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna – elämä Uudessakaupungissa kiinnostaa!

Elämäni numeroina -juttusarjassa uusikaupunkilaiset esittelevät arkeaan lukuina.