Laihoset löysivät kodin entisestä pankkitalosta Lahden kylästä

Hyvinvointi- ja liikunta-alan yrittäjä Kalle Laihosen edesmennyt mamma olisi tyytyväinen, jos näkisi pojanpoikansa pihamaan rehevät hyötykasviviljelmät Lahden kylässä kesäkuisena iltana. Perunat ovat kasvaneet vauhdilla alkukesän lämmössä ja muhkeat sipulinvarret lupaavat hyvää satoa.

Kalannin Palsan kylästä kotoisin olevalle mammalle perunat olivat tärkeä – ehkä jopa tärkein – osa ateriaa.

Kun hänen nuorin poikansa matkusti aikoinaan Nepaliin, hän oli huolehtinut erityisesti siitä, että poika saa reissullaan varmasti perunaa.

Kalle ja hänen puolisonsa Johanna Laihonen toimivat hyvinvointialan yrittäjinä Uudessakaupungissa. Molemmat ovat kouluttautuneet hierojiksi ja personal trainereiksi. Johanna on erikoistunut ravintovalmennukseen, lymfaterapiaan ja äänimaljarentoutukseen, Kallen erikoisalaa on urheiluhieronta.

Keväällä he saivat uudet toimitilat Uudenkaupungin keskustasta torin laidalta, vanhasta VPK:n talosta.

Vanha on myös heidän kotinsa, joka sijaitsee keskellä syvää maaseutua Kalannin Lahden kylässä. Rakennuksen vanhin osa on 1870-luvulta.

–Talossa toimi vielä 1990-luvun alussa Kalannin Säästöpankin konttori. Uudemmassa osassa oli posti.

Lahden kylässä on aikoinaan ollut peräti kolme pankkia ja kauppa, Johanna kertoo.

Uusikaupunkilaisia Laihoset ovat olleet pitkään, Kalle muutti kaupunkiin perheensä kanssa Naantalista 11-vuotiaana. Tampereella syntynyt ja Laitilassa lapsuutensa asunut Johanna puolestaan asettui kaupunkiin nuorena aikuisena.

Urheilullinen pariskunta löysi toisensa jäähallissa vuonna 2000. Siitä lähtien he ovat olleet erottamattomia, vaikka eivät alussa myöntäneet edes seurustelevansa. Viisi vuotta he ovat olleet myös työpari yhteisessä yrityksessään.

Kalantiin Laihoset muuttivat yksitoista vuotta sitten juhannuksena.

– Tämä on ollut meille ehdottomasti rakkain koti, Johanna sanoo.

Vanha puutalo Lahdentien varrella oli heille täysosuma, sillä he hakivat pientä taloa ja isoa pihaa. Paikkaa, jossa voisi viljellä hyötykasveja ja jossa olisi tilaa myös perheen rakkaille huskykoirille.

Vapaa-aika kuluu keväästä syksyyn pihalla, joka on muuttunut täysin Laihosten aikana.

Kaurapelto on väistynyt tyrnien, hedelmäpuiden, mansikoiden, vadelmien ja sipuli- ja perunaviljelmien tieltä. Kasvihuoneessa on tilaa yrteille, tomaateille ja kurkuille, joita kasvaa myös terassilla ruukuissa.

Johanna ja Kalle ovat hurahtaneet täysin valkosipuliin. Itse kasvatettuna se on mehevää ja aromikasta.

– Ja myös erittäin terveellistä, Johanna sanoo.

Kalle kertoo ylpeänä heidän pihallaan kasvavasta talvivalkosipulista, joka on erittäin vanhaa kantaa ja peräisin Venäjältä.

– Saimme sitä Haimion kylässä asuvilta Liisa ja Klaus Peurlalta, jotka olivat tuoneet valkosipulia 1970- luvulla Pietarin talvipuutarhasta. Heiltä olemme saaneet muutenkin paljon arvokasta tietoa luomuviljelystä, Kalle kertoo.

– Hyvissä olosuhteissa niistä kasvaa aivan valtavia, nyrkin kokoisia sipuleita, Johanna lisää.

Viljelyharrastus on laajentunut niin, että pariskunta jo miettii, pitäisikö osa valkosipulin sadosta laittaa myyntiin. Toistaiseksi he ovat käyttäneet sen itse ja antaneet lahjoiksi ystäville ja tuttaville.

– Osan olen marinoinut ja tölkittänyt, Johanna kertoo.

Johannan multasormet alkavat syyhytä heti alkuvuodesta, kun hän tutkailee siemenkatalogeja. Siinä vaiheessa edellisen kesän työläät puutarhahommat ovat enää muisto.

– Joka syksy uhoan, että nyt muutetaan kerrostaloon. Vannon, että ensi kesänä istutetaan vain sata valkosipulia. Mutta sitten kun kevät tulee, niitä laitettiinkin 400, Johanna naurahtaa.

Maalla asumisen parhaita puolia on heidän mielestään oman pihan antimet, mutta he käyttävät mielellään myös kalantilaisia tilapuoteja.

– Tilapuoti Heinosella käymme usein hakemassa kananmunia ja muita lähituotteita. Nimesinkin sen joskus Peteksentien marketiksi, Johanna kertoo.

Nyt suunnitelmissa on omien kanojen hankinta. Idea on Kallen, mutta Johanna on jo lämmennyt asialle.

– Meillä menee niin, että Kalle suunnittelee, minä innostun ja ryhdyn heti toimintaan, hän paljastaa.

Vielä ajatus pihalla tepastelevista kanoista saa kuitenkin hautua, sillä aikoinaan ahkerasti maailmalla reissannut pari haluaisi myös matkustaa.

– Kanojen kanssa ei sitten matkusteta mihinkään. Kanakaravaanareiksi emme aio ruveta, Johanna sanoo.

Kalle kertoo miettineensä kerran myös mangalitza-possujen ostamista. Aika nopeasti he tajusivat, että heistä ei olisi lihankasvattajiksi.

– Mietin, että siinä ne varmaan meidän vieressä sohvalla kököttäisivät jouluna, Kalle hymähtää.

Eläinten ja ihmisten hyvinvointi on heille tärkeää. He eivät ole ainoita, joille metsät ja maaseutu merkitsevät mielenrauhaa.

Molemmat ovat iloisia siitä, että Lahden kylään on viime aikoina muuttanut nuoria perheitä. Eikä ihme, sillä vaikka Lahti on umpimaaseutua, se on lähellä kaupungin keskustaa.

– Eikä täältä ole torille matkaa kuin kymmenen kilometriä, Kalle sanoo.

Alkukesällä pariskuntaa kohtasi suuri suru, kun heidän Sampo-koira menehtyi lähes 14-vuotiaana.

Pariskunnan kolme koirapoikaa Sampo, Sisu ja Sulo ovat kasvaneet Laihosten hoivassa kuin vaivihkaa pappaikään.

Koirien kanssa he ovat lenkkeilleet metsissä ja nauttineet jylhistä maisemista läheisen Kuuanvuoren huipulta.

Kalle sanoo aina olleensa kiinnostunut historiasta ja miettii, miten edelliset sukupolvet ovat vaikeina aikoinakin osanneet iloita pienistä asioista. Ehkä siihen palataan vielä.

Hyvinvointialan yrittäjät pohtivat, että hyvinvointi muuttuu helposti pahoinvoinniksi, jos elämää suoritetaan ja mennään eteenpäin vain raha ja teknologia edellä.

– Ilahduin, kun veljeni lapsi kertoi, että hänen paras kesämuistonsa oli mustikkametsä, Johanna kertoo.

Valoisa elämänasenne ja huumori tuovat iloa elämään.

Kalle kaivaa sukunsa tarinoista taas yhden mammansa legendaarisen lausahduksen: ”Sano sille, ettei meilläkään huonosti mene”, hän muistelee mammansa terveisiä läheiselleen, joka kertoi lankapuhelinaikoina kuulumisia perheelleen maailmalta.

Johanna ja Kalle Laihonen-kotisivut