“Leivon aina, kun minulla on aikaa”
- Ruotsinopettajan pakkasessa on aina itse leivottua vierasvaraa.
- Minna Paavolan keittiöstä löytyy aina perusainekset leipomiselle.
- Jauhopeukaloa kun voi alkaa syyhytä koska tahansa, ja silloin toimeen on päästävä heti.
– Jos vaikka ryhdyn tekemään pullaa tai sämpylöitä, niin siinä taikinan noustessa ehtii hyvin leipoa samalla jotain muutakin, Paavola kertoo.
Pakastimesta löytyykin aina kahvin kanssa kastettavaa yllätysvieraille, ja herkut lasten koripalloturnauksiin syntyvät käden käänteessä.
– Lasten harrastusten myötä tämä taisikin lopulta lähteä käsistä, vaikka aina olen tykännyt kyllä leipoa. Mutta pelitapahtumien myötä alkoi tällainen massatuotanto, Paavola nauraa.
Hän suosii erityisesti helppoja reseptejä, joista syntyvät leivonnaiset kestävät myös pakastamisen. Vaikkapa gluteeniton kääretorttu syntyy tottuneissa käsissä nopeasti muun leivonnan ohella, ja pakkasesta on helppo napata turnausbuffettiin syötävää myös erikoisruokavaliota noudattaville.
– Ehkä erilaiset juustokakut ovat vähän sellaisia bravuureitani, mutta en ole kyllä ollenkaan leipoessani mikään hifistelijä, vaan enemmän sellainen martta, joka tykkää laittaa perusaineksista. Helposti tulee pyöräytettyä samalla kertaa useampia leivonnaisia, eikä kesken ole koskaan loppunut, että sillä tavalla kyllä teen aina tarpeeksi tarjottavaa.
Leipominen on Paavolalle ensisijaisesti tapa rentoutua. Usein leivontapuuhien alettua keittiö onkin muutaman tunnin äidin valtakuntaa. Muu perhe osaa tuolloin jo pysyä poissa.
– Leipominen on minusta parasta ajankulua. Leivon aina, kun minulla on aikaa, hän sanoo.
Minna Paavolan taituroimista herkuista pääsevät toisinaan nauttimaan myös oppilaat.
– Välillä tarjoan joillekin ryhmille iltapäiväkahvit. Se on ihan kiva tapa huomioida heitä, leipova ruotsinope hymyilee.
Minnan vinkit leivonnaisten koristeluun
Näillä muutamilla helpoilla kikoilla saa kivoja koristeita.
Suklaalla piirtäminen/kirjoittaminen
Piirrä tai kirjoita leivinpaperille haluamasi kuvio. Sulata suklaa mikrossa minigrip-pussissa, tee pussinkulmaan pieni reikä ja piirrä suklaalla kuva sen ääriviivoja pitkin. Käytä suklaan levittämiseen hammastikkua.
Jäädytä koriste pakastimessa ja siirrä kakun päälle ennen tarjoilua.
Legot ja muut lelut
Veikeitä lasten kakkuja saa, kun pesee legot tai pet shopit ja koristelee kakun niillä. Kunhan muistuttaa kaikille, että niitä ei kannata syödä.
Monen juhlan valkosuklaakakku
Pohja
200 g suklaacookies-keksejä/digestive-keksejä tai muita haluamiasi keksejä
80 g voita sulatetuna
Murskaa keksit (esim. pussissa kaulimella), sulata voi ja sekoita keksimurujen joukkoon. Laita irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi. Kaada keksivoimuruseos vuokaan ja painele lusikalla tiiviiksi.
Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
100 g valkosuklaata
1½ tl vanilliinisokeria
5 liivatelehteä
2½ dl kuohukermaa
Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen, kylmään veteen. Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa tai halutessasi vesihauteessa. Sekoita tuorejuusto, sokerit ja keltuaiset keskenään. Lisää sulatettu valkosuklaa.
Kiehauta esim. vedenkeittimellä vettä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne pieneen määrään kiehuvaa vettä (n. ½ dl). Vatkaa liivateseos juusto-suklaaseokseen.
Lisää vaahdotettu kerma sekä lopuksi valkuaisvaahto.
Kaada seos vuokaan keksimurupohjan päälle. Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
Kakun voi hyvin myös pakastaa!
Kiille
3 liivatelehteä
2 dl appelsiinimehua
Laita liivatteet pehmenemään runsaaseen, kylmään veteen. Väh. 5 min.
Kuumenna vettä ja liota liivatteet siihen. Lisää liivateseos appelsiinimehun joukkoon. Voit laittaa seoksen jääkaappiin, jotta se lähtisi hyytymään. Muista käydä välillä sekoittamassa. Kun seos alkaa hyytyä, lusikoi se hyytyneen kakun pinnalle. Anna kiilteen tekeytyä vielä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
Suklaapajunkissat
5-6 palaa tummaa suklaata
3-4 palaa valkosuklaata
Sulata suklaata pienessä minigrip-pussissa mikrossa. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota oksia leivinpaperin päälle. Jäähdytä pakastimessa. Jäähtyneen oksan päälle voit samalla tyylillä pursottaa pienen määrän valkosuklaata, jolloin saat pajunkissoja. Näitä koristeita voi tehdä jo etukäteen pakastimeen.