Muutamaa vuotta myöhemmin kalastaminen jäi, mutta Kemiran penkasta tuli meille hengailupaikka. Kun jollain oli jo ajokortti, hypättiin kaikki kyytiin ja tultiin viettämään aikaa tänne. Istuskeltiin penkalla, juotiin termariin keitettyä teetä ja kuunneltiin kasetilta musiikkia.
Tänne tultiin tunnelmoimaan sydänsuruissa ja haaveilemaan tulevaisuudesta. Penkalta avautuva meri ja kauempaa ohi lipuvat laivat toivat paikkaan oman fiiliksensä – meren takana olisi kuitenkin jo Ruotsi ja sitä kautta koko maailma. Tämä paikka oli meille jollain tavalla suuren maailman symboli. Sitä suurta maailmaa varmaan vähän romantisoitiinkin.
Penkalla käytiin ympäri vuoden, milloin tarkistamassa jäätilannetta, milloin katselemassa myrskyävää merta. Tämä oli meille ympärivuotinen viihdekeskus.
Myöhemmin, kun asuttiin jo kavereiden kanssa muualla, ajeltiin aina Uudessakaupungissa käydessämme Kemiran penkalle muistelemaan. Tämä oli usein se viimeinen lenkki mikä tehtiin, ennen kuin lähdettiin kaikki taas tahoillemme.
Olen tuonut myös puolisoni Fernandon tänne useita kertoja. Aluksi hän oli vähän ihmeissään, että miksi tällainen paikka, mutta kun kerroin mitä kaikkea tähän liittyy, hänkin on oppinut ymmärtämään, miksi paikka on minulle niin tärkeä.
Kuka?
Nimi: Jan Vuorenlaakso
Ikä: 51
Ammatti: Uudenkaupungin kaupungin hyvinvointijohtaja. Rakastaa tutkimusmatkoja maailmalla.
Juttusarjassa uusikaupunkilaiset esittelevät heille tärkeitä paikkoja kotikaupungistaan.
