Luet tällä hetkellä:
Minun paikkani – Masi Pietikäinen
Masi Pietikäinen hyppykalloilla

Minun paikkani – Masi Pietikäinen

”Aloin käydä kavereideni kanssa makeanvedenaltaan hyppykalliolla eli hyppiksillä pari vuotta sitten, kun aloitin lukion Uudessakaupungissa. Aiemmin en kalantilaisena ollut koskaan hyppiksillä käynyt, mutta ihastuin paikkaan heti ikihyvikseni!

Hyppiksillä on ihanat kalliot hengailla kavereiden kanssa, syödä eväitä ja nauttia kesästä. Tuntuu, että siellä on vesi aina lämpimämpää kuin muualla ja aurinkokin paistaa jotenkin kirkkaammin. Ehkä mulla on siellä aina vähän ruusunpunaiset lasit päässä, mutta se vaan on jotenkin erityisen ihana ja myös esteettinen paikka. Joka kerta otetaan tietysti rantakuvat myös. Parhaat ilta-aurinkokuvat saa juuri nimenomaan hyppiksiltä.

Hyppis-kausi alkaa hyvissä ajoin toukokuussa. Tänäkin vuonna käytiin kavereiden kanssa jo tosi kylmässä vedessä uimassa, koska vaan päätettiin, että nyt se kesä alkaa. Uimakausi jatkuu ainakin elokuun loppuun saakka. Sen jälkeen siirrytään syysjuttuihin ja palataan hyppiksille taas keväällä.

Osa hyppisten viehätystä on varmaan siinäkin, että paikka on pieni, idyllinen eikä ihan kaikkien tiedossa. Usein kallioilla on rauhallista, ja siellä tuleekin vietettyä kavereiden kanssa helposti tuntikausia. Ehdottomasti kaupungin paras uimapaikka!”

Kuka?

Nimi: Masi Pietikäinen

Ikä: 18

Ammatti: Uudenkaupungin lukion abiturientti. Toimii myös Uudenkaupungin nuorisovaltuuston puheenjohtajana. 

Juttusarjassa uusikaupunkilaiset esittelevät heille tärkeitä paikkoja kotikaupungistaan.

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.
Ukilife
Evästekäytännöt

Ukilife.fi -sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

Mitä evästeet ovat?
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin evästeitä käyttävään verkkosivustoon. Evästeillä saadaan säästettyä tärkeää tietoa ja asetuksia verkkosivustolta. Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

Miksi evästeitä käytetään?
Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Niillä pystytään tunnistamaan aikaisemmin tehtyjä valintoja, kirjautumisia ja ne parantavat näiltä osin sivuston käyttökokemusta.

Mitä evästeitä käytetään?
Osa evästeistä on sivuston teknisen toiminnan vuoksi välttämättömiä ja niitä käytetään vain siihen tarkoitukseen. Lisäksi sivulla on kolmannen osapuolen palveluja (esim. Google, Facebook), joita käytetään esim. kävijäseurannan mittaamiseen. Jos haluat estää näiden palvelujen evästeet, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.
Myös painikkeet, joilla voidaan jakaa sisältöä eri sosiaalisiin medioihin saattavat tallentaa evästeen koneellesi. Tietoja näistä saat medioiden omilta sivuilta.