Alanvaihto toi mielenrauhan

Johanna Herrala nappaa tottuneesti imurin autonsa takakontista ja kiikuttaa sen Uudenkaupungin keskustassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävään. Hän laskeutuu rappuset kellarissa sijaitsevaan siivouskomeroon, vetää käsiinsä kumihanskat, valmistelee lattiamopin ja ikkunaliinat ja kapuaa takaisin ylätasanteelle.

 

 

Pienissä nappikuulokkeissa pauhaa fiiliksestä riippuen joko äänikirjaklassikoita, elämäkerrallisia podcasteja tai musiikkia, kun hän ryhtyy siivoamaan porraskäytävää.

Homma sujuu Johannalta varmoin ottein – matot tulee imuroitua ja portaat mopattua vikkelästi. Työ tuntuu hyvällä tavalla selkeältä ja mukavalta.

– Lempparihommani on saunan pesu. Siellä on aina niin ihanan lämmin, kun pientä tilaa kuumalla vedellä pesee. Mutta tykkään kyllä tässä työssä ihan kaikesta. Kertaakaan ei ole aamulla harmittanut lähteä töihin, Johanna toteaa.

 

 

Vielä vuosi sitten Johanna työskenteli varhaiskasvatuksen opettajana päiväkodissa, alalla, jolle hän oli valmistunut Tampereen yliopistosta runsasta vuotta aiemmin. Työ oli antoisaa ja lapset juuri niin ihania kuin hän oli aina ajatellutkin, mutta työn alati kasvavat paineet ja henkilökuntapula alkoivat vaikuttaa työn mielekkyyteen.

– Opettajalla on päiväkodissa iso vastuu, mutta rahallisessa korvauksessa se ei minusta tarpeeksi näy. Työhön kuuluu tietty tuntimäärä suunnittelu- ja kehittämisaikaa, mutta usein se työ jäi omalla ajalla hoidettavaksi. Olen luonteeltani sellainen, että haluan tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, enkä osannut siinäkään asiassa löysätä, hän sanoo.

Työt jatkuivat kuin varkain yhä useammin kotona iltaisin. Vähitellen stressi alkoi vaikuttaa nukkumiseen ja energitasoihin. Pelkkä oleminenkin tuntui raskaalta.

– Olo oli tosi ristiriitainen, koska tykkäsin työstä tosi paljon, ja lapsilta ja vanhemmilta tuli aina hirveän suoraan kiittävää palautetta ja arvostusta. Mutta en voinut hyvin siinä yhtälössä, kun töitä ei ehtinyt tehdä työaikana eikä palkka tuntunut korvaavan työn kokonaisvaltaisuutta.

 

 

Loppukesästä Johannan isä, Kiinteistöhuolto Herralan yrittäjä Jukka-Pekka Herrala, tarjosi tyttärelleen töitä. Tarjolla oli kerrostalojen siivousta kolmena päivänä viikossa ja loput viikkotunnit kiinteistönhuollon tehtäviä.

15-vuotiaasta saakka isänsä yrityksessä kesätöitä tehneelle Johannalle hommat olivat jo entuudestaan tuttuja, mutta pitkään hän joutui asiaa pohtimaan, ennen kuin tarjoukseen vastasi. Taskussa oli kuitenkin pitkien opintojen tuloksena aivan eri alan maisterin paperit ja töitä tarjolla myös tällä alalla.

– Punnitsin asiaa tosi tarkasti. Lopulta päädyin ottamaan isän tarjouksen vastaan. Ei ole mitenkään mahdotonta, että joskus palaisin varhaiskasvatuksen pariin, mutta tällä hetkellä tämä työ tuntuu tosi hyvältä. Kunhan hoidan omat hommani, se riittää. Työt eivät seuraa vapaa-ajalle, enkä enää heräile öisin, Johanna sanoo.

 

 

Hän ei ole kokenut vaihtoa aiempaa miehisemmälle alalle vaikeaksi, päinvastoin. Pienen työyhteisön ainoaa naista kohdellaan samoin kuin ketä tahansa – lempeällä huumorilla. Töitä tehdään tosissaan, mutta sopiva pilke silmäkulmassa.

– Samalla tavalla nurmikonleikkuu, hiekoitus tai haravointi onnistuu minulta kuin miehiltäkin. Ehkä jos pituutta olisi vähän lisää, se voisi helpottaa joissain tehtävissä, mutta eipä juuri muuta.

Paluu opiskeluvuosien jälkeen Uuteenkaupunkiin oli Johannalle aina selvää. Hän viihtyy merikaupungin tunnelmassa etenkin nyt, kun uuden työn myötä energiaa jää eri tavalla myös harrastuksiin. Vapaa-ajallaan hän ratsastaa, käy kuntosalilla, pyöräilee ja pelaa jalkapalloa.

Aktiivinen työ ylläpitää peruskuntoa, mikä osaltaan edesauttaa myös treeneissä jaksamista.

– Olen aina viihtynyt Ugissa hyvin. Täällä on perhe ja ystävät, paljon harrastuksia ja meri, joka tekee etenkin kesäisin maisemasta tosi kauniin. Onhan muuallakin vesistöjä, mutta kyllä meri on aina meri, Johanna hymyilee.