Luet tällä hetkellä:
Juhannustaikoja
Kukkivat valkoiset juhannusruusut

Juhannustaikoja

  • Juhannustaiat ovat vanhoja uskomuksia, mutta niitä on entisaikaan tehty ihan tosissaan. Taiat siis kuuluvat perinteiseen juhannuksen viettoon. Keskikesän juhlan aikaan taikojen tekeminen on kivaa puuhaa, kun luonto on kauneimmillaan. Oletko sinä koskaan tehnyt juhannustaikoja?
  • Jos saunomisen jälkeen heittää vihdan saunan katolle, niin sulhanen saapuu siitä suunnasta, minne vastan puinen osa osoittaa.
  • Juhannusyönä naimattomien naisten on tarkkaan kuunneltava käen kukuntaa. Niin monta kertaa, kun käki kukkuu on vuosia sulhasen löytymiseen. Jos käki ei kuku ollenkaan, tulee sulhanen jo samana vuonna.
  • Kun asettaa juhannusyönä tyynyn alle useita kukkia, ja nimeää kukat tuntemiensa miesten/naisten mukaan, näkee aamulla tulevan aviopuolison. Se kukka, mikä on virkeimmän näköinen, on puolisosi.
  • Kun menee juhannusaattona istumaan veden partaalle ja sekoittaa veden pintaa varpaillaan, ja kun lopettaa sekoittamisen, näkee veden pinnassa kuvajaisena tulevan sulhasensa.
  • Kun kerää yhdeksältä niityltä yhdeksän kukkaa tyynyliinan alle, tulee uneen tuleva sulho. Jos pystyy olemaan aamuun asti hiiskahtamatta sanaakaan, näkee yöllä unta tulevasta puolisostaan.
  • Hyppäys kansanperinteestä tähän päivään – moderni taika: Puhdista puhelimesi näyttö ja mene keskiyöllä Tinderiin pelkkään pyyhkeeseen kääriytyneenä. Svaippaa oikealle seitsemän kertaa peräkkäin. Se, kuka matcheistasi laittaa sinulle ensimmäisenä viestiä, on tuleva puolisosi. Ellei seitsemän ensimmäisen henkilön kanssa muodostu matcheja, kokeile taikaa uudelleen seuraavana juhannuksena.

Ukilife toivottaa lukijoilleen rentoa juhannusta!

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.