Luet tällä hetkellä:
Ketut suksilla ja pukki saunassa
Sanni Kallonen kurkkaa puun takaa.

Ketut suksilla ja pukki saunassa

  • Sanni Kallonen kiinnostui neulahuovutuksesta ja päätti kokeilla, millaista se on. Sittemmin Sannin taitavissa käsissä on syntynyt kymmenittäin huovutettuja hahmoja aina Mielensäpahoittajasta Korvatunturin väkeen.

Pienet, suloiset lumiukot pyörivät hitaasti alustallaan. Soittorasia on ottanut kireästä pakkasesta nokkiinsa, ja sen sointi venyttelee kuin raukea kissa, mutta lumiukot näyttävät iloisilta yhtä kaikki.

– Kyllä tämä vielä kotona toimi, Sanni Kallonen tuskailee, mutta nauraa sitten hersyvästi perään.

Huovutetut lumiukot ovat syntyneet Sannin käsissä vastikään. Soittorasian hän on löytänyt kirpputorilta ja muokannut sen uuteen uskoon. Itse tehdyt lumiukot sopivat paremmin käsityöläisen pirtaan kuin alunperin rasian päällä seikkailleet tontut.

Tätä ennen huovutushommissa onkin ollut pitkä tauko. Syksyllä murtunut käsi on vaatinut lepoa, ja arjen pyörittäminen tuppaa haukkaamaan suuren osan ajasta.

Sanni ja huovutetut lumiukot.

 

Ketut hiihtämässä.

– Tekeminen yleensä ruokkii innostusta. Näitä lumiukkoja tehdessäni huomasin, että sellainen varovainen innostuksen liekki ehkä taas kytee tuolla jossain, Sanni sanoo.

Käsillä tekeminen on aina ollut vahva osa Sannin identiteettiä. Nuoresta saakka hän on piirtänyt, maalannut, virkannut ja veistänyt. Materiaalina hänen käsissään taipuu yhtä lailla puu, lanka, askartelumassa kuin jääkin.

– Viimeisimpänä harjoittelin kutomaan sukan. Olen venyttänyt kantapään opettelua, mutta nyt sain Youtube-videoiden avustuksella sen onnistumaan, ja sain sukat aikaiseksi. Se on sellaista kevyttä puuhaa, mitä toipuvalla kädellä olen uskaltanut tehdä.

Koulutusta Sannilla ei alalle ole – hän on aina edennyt kokeilemalla, kulloisenkin kiinnostuksen mukaan. Kun hän kuutisen vuotta sitten ryhtyi opettelemaan neulahuovutusta, se vei mennessään heti. Pian olohuoneen hyllyä asutti jo kymmenien hahmojen porukka, joukossaan muiden muassa Freddie Mercury, Antti Tuisku ja Mielensäpahoittaja.

Sannin huovuttamia näköishahmoja on vilahdellut vuosien varrella myös valtakunnan medioissa.

– Hahmoista on vaikea valita suosikkia, mutta ehkä se voisi olla Saksikäsi Edward, jota luullaan pahaksi, mutta jolla on kuitenkin lämmin sydän. Jollain tavalla myös samaistun tähän hahmoon, koska sekin muotoilee mistä tahansa materiaalista jotain uutta ja omaa.

 

Joulupukki puistossa.

Tietysti hahmojen joukkoon mahtuu myös väkeä Korvatunturilta. Vilppu-tonttu on seikkaillut aiempina vuosina Sannin some-kanavilla joulukalenterissa, samoin suloinen hiihtävä kettukaksikko. Joulupukilla on kainalossaan luonnollisesti lahjapaketti. Mitä se sisältää, sitä pukki ei paljasta.

Kotona myös Vilpulle ja Mielensäpahoittajalle tulee joulu. Molempien asuntoihin kirjahyllyn lokerikkoon syntyy Sannin käsissä kokonainen joulukoti ruokineen ja kuusineen.

Seuraava jouluinen huovutettava voisi olla klassikkoanimaation lumiukko.

– Olen miettinyt, että laittaisin sen kattoon liitämään.

Huovuttamalla syntyneet taideteokset ilahduttavat ihmisiä aina vain. Sannin taskusta löytyy kuitenkin uudenlainen, hauska yllätys: saksanpähkinän kuoren sisällä saunova joulupukki. Askartelumassasta valmistunut pikkiriikkinen hahmo on viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu.

Vastaavia erilaisia hahmoja ja niiden ympäröivää maailmaa Sanni haaveilee vielä joskus voivansa tehdä suuremmassakin mittakaavassa – ehkä lastensairaalaan tai vastaavaan paikkaan, jossa lapset voisivat uppoutua teosten satumaiseen maailmaan.

– Tykkään tuottaa iloa ihmisille. Mikään ei ole niin hienoa kuin se, kun saa jonkun hämmästymään. Silloin tuntee tehneensä jotain oikein, Sanni sanoo.

Lisää Sannin taianomaisia hahmoja löydät somesta @madebysannik

 

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.