Aino Savolainen uimarannalla

Minun paikkani – Aino Savolainen

  • “Edelliskesänä käytiin perheen kanssa ensimmäisen kerran Haimion uimarannalla. Erityisesti kolme poikaani ihastuivat paikkaan niin, että tänä kesänä kävimme rannalla jo melkein joka päivä. Usein meillä oli mukana eväät ja vietimme täällä pitkiä, rentouttavia päiviä.

Haimio on tosi kiva uimaranta monen ikäisille: on matalaa hietikkoa, hitaasti syvenevä ranta ja myös laituri, josta pääsee uimaan. Täällä on lisäksi sauna, jota Kalannin Jokisivun nuorisoseura ylläpitää ja lämmittää. On ollut ihanaa, kun viileämpänäkin päivänä on voinut pulahtaa saunasta uimaan. Olemme itsekin ajatelleet osallistua rannan talkoisiin tulevaisuudessa.

Itse tamperelaislähtöisenä pidän siitä, että ranta on makean veden altaan puolella. Rannan luonto on hirmu kaunis ja uiminen on aina kivaa. Täällä käyminen antaa voimaa, virtaa ja energiaa sekä itselle että lapsille. Jos tänne tullessa olisikin murheita, ne huuhtoutuvat pois mielestä nopeasti. Näissä maisemissa sielu ja mieli saavat lepoa.

Täällä on myös hirveän hyvä yhteishenki – aina tervehditään muita uimareita, oli sitten ennalta tuttuja tai ei. Meilläkin pojilla virtaa riittää ja nuorimmainen kirmaa rannalla usein nakuna, mutta onneksi kanssauimareilla on aina riittänyt myös ymmärrys lasten touhuja kohtaan. Kaikenikäiset viettävät täällä aikaa sulassa sovussa.

Ranta on aina tosi siisti, siksikin täällä on mukava käydä. Mietin, että tulevana talvena olisi kiva käydä pitkästä aikaa kokeilemassa avantouintia. Täällä sekin on mahdollista.”

Haimion saunat

Metsälehdon sauna

 

Kuka?

Nimi: Aino Savolainen

Ikä: 40

Ammatti: Pappi, Kalannin vs. kappalainen. Harrastaa vapaa-ajallaan metsässä lenkkeilyä.

Juttusarjassa uusikaupunkilaiset esittelevät tärkeitä paikkoja kotikaupungistaan.

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.