Nukketeatteri on Kerttu Aaltosen elämäntyö

Viisilapsisen perheen nuorimmaksi syntyneestä Kertusta tuntui epäreilulta. Hänellä ei ollut ainuttakaan omaa nukkea, vaikka leikkihaluja pienestä tytöstä löytyi muidenkin edestä.

Välillä Kerttu nappasi luvatta lainaan isosiskon nuken, mutta useimmiten hän joutui tyytymään itse väkertämiinsä leikkikaluihin – kun tyynyn kuristi keskeltä narulla kahtia, hyvällä mielikuvituksella sen saattoi kuvitella nukeksi.

Ilon ja onnen päivä koitti yllättäen isovanhempien kultahääjuhlien jälkeen. Kerttu oli opetellut radiosta korvakuulolla Lapin äidin kehtolaulun ja lauleskeli sitä koko matkan Salon Kiikalasta Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Ilomantsiin. Pienen tytön laulua pidettiin niin valloittavana, että hänet seisotettiin juhlissa yleisön eteen esiintymään.

Myös yleisö oli lauluesityksen jälkeen haltioissaan ja lahjoitti joukossaan kiertäneeseen hattuun kolikoita nuorelle esiintyjälle.

– Rahaa kertyi jopa niin paljon, että matkustimme erikseen Helsinkiin nukkekaupoille.

Ostin ensimmäisellä keikkapalkkiollani siis oman nuken, Kerttu Aaltonen kertoo.

Pääkaupungista mukaan lähtenyt Pipsa-nukke oli kuitenkin tyllihameineen niin fiini ilmestys, ettei se vanhempien mielestä sopinut leikkeihin, vaan koristeeksi piirongin päälle. Lopulta Pipsan kohtaloksi koitui perheen Jeppe-koira, joka onnistui pudottamaan sen piirongin päältä ja retuuttamaan siltä hiukset irti.

– Ehkä se piironki jäi jo sieltä mieleen, kun sitten pohdin omalle nukketeatterilleni nimeä, Kerttu arvelee.

Nukeista tuli lopulta Kertun elämäntyö. Nukketeatterin maailmaan hän hurahti hakiessaan opiskelemaan lastentarhanopettajaksi Jyväskylään.

– Pääsykoepäivänä näin koulun käytävällä opiskelijoiden valmistamia käsinukkeja, ja ajattelin, että tänne minun on pakko päästä. Jokin nukeissa viehätti minua hirveästi.

Opiskelemaan Kerttu myös pääsi. Opinahjosta löytyi muitakin nukketeatterista kiinnostuneita, ja yhdessä he ryhtyivät valmistamaan nukkeja ja tekemään näytelmiä. Käytännön kokemus harjaannutti lajin saloihin, ja pian opiskelukavereiden nukketeatterinäytelmiä nähtiin tapahtumissa ja jopa televisiossa.

Ryhmän tiet erosivat valmistumiseen, mutta Kerttu jatkoi nukketeatterin parissa myös Salossa, minne hän muutti töihin valmistumisensa jälkeen.

– Kiersimme samasta aiheesta kiinnostuneen lastentarhanopettajan kanssa Salon seudulla, ja kävimme kaikki mahdolliset aiheeseen liittyvät kurssit ja koulutukset.

Nukketeatteri on kulkenut Kerttu Aaltosen mukana paikasta toiseen jo yli viisi vuosikymmentä. Nuket ja tarinat kulkivat muuttokuormassa mukana myös Vakka-Suomeen 80-luvulla. Viisikymppisenä Kerttu ryhtyi opiskelemaan työn ohessa nukketeatterin ammattitutkintoa Pieksämäellä. Opinnäytetyö valmistui esitettäväksi Uudenkaupungin teatteriin.

Uudessakaupungissa syntyi myös Kertun yritys, Nukketeatteri Piironginlaatikko, joka täyttää tänä vuonna jo neljäkymmentä vuotta.

– Nukkemaailma on aina ollut minusta valtavan kiehtova. Tuntuu ihanalta saada käyttää mielikuvitusta ja eläytyä tarinoihin, Kerttu sanoo. – Yleisöltä saatava energia kantaa. Lapset ovat hyvin rehellisiä ja avoimia katsojia. Tuntuu, että saan heidät esitystilanteessa aika hyvin näppeihini.

Töitä päiväkodissa Kerttu teki aina eläkeikään asti. Kunnes, ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana, eläköityi. Nyt nukketeatterille on mahdollista antaa kaikki liikenevä aika.

Ahkerasti Piironginlaatikko tuottaakin perheen pienimmille ohjelmaa Uudessakaupungissa ja lähialueella.

Marraskuussa ilmestyi Kertun ja hänen tyttärensä Karoliina Lehmusvirran yhteistyönä valmistunut Huopalan hiiret ja luonnon lumo -kirja. Maaliskuussa avautuu yleisölle Nukketeatteri Piironginlaatikon 40-vuotisjuhlanäyttely Runonkulman Galleriassa, ja kesällä perheet voivat osallistua jälleen Myllymuorin seikkailuihin pitkin Uuttakaupunkia.

– Vähemmän ehkä tulee esille se, että nukketeatteria on tarjolla myös aikuisille.

Ansan ja Taunon nukketeatterikupletti on kiertänyt lähialueella ilahduttamassa etenkin ikäihmisiä, Kerttu mainitsee.

Kerttu Aaltonen on saanut pitkästä urastaan ansaitusti myös tunnustusta. Uudenkaupungin Vuoden kulttuuriteko -palkinto hänelle ojennettiin 2005 ja Uudenkaupungin Matkailuoppaiden Vuoden ruusu 2015. Lisäksi Suomen Kulttuurirahaston nuorisohanke Myrskyssä hänet palkittiin kulttuurityöstään nuorten parissa vuonna 2010.

– Uudessakaupungissa on tosi kivaa tehdä nukketeatteria. Täältä löytyy monenlaisia osaajia ja yhteistyökumppaneita. Olen hirveän kiitollinen kaikesta tuesta ja avusta, jota olen näiden vuosien aikana saanut.

Kuinka kauan Kerttu Aaltonen sitten vielä aikoo nukketeatterin parissa jatkaa?

– Enköhän minä niin kauan jatka kuin henki pihisee, hän vastaa ja heläyttää päälle iloisen naurun.