Luet tällä hetkellä:
Säihkettä ja zumbaa
Johanna Harikkala-Nurmi kirkkopuistossa.

Säihkettä ja zumbaa

  • Ellenissä ei liikuta veren maku suussa vaan hymy huulilla. – Onneksi nykyään etsitään ensisijaisesti hauskoja ja itselle sopivia lajeja, eikä pyritä ehkä niinkään ensisijaisesti laihduttamaan, sanoo Ellenin yrittäjä Johanna Harikkala-Nurmi.

Marraskuun harmaudesta ei ole jälkeäkään, kun Liikunta ja hyvinvointi Oy Ellenin jumppasalin ovet iltakuudelta avautuvat. Illan teemana on kimallus ja glitter pikkujoulujen malliin, ja säkenöiviä naisia toinen toistaan upeampine glittermekkoineen onkin kohta jo sali täynnä.

Pikkujoulut ovat Ellenissä jokavuotinen perinne, vain teema vaihtelee vuosittain. Tanssittu on niin fiftarimekoissa, charleston-hengessä kuin 80-luvun neonväreissäkin. Teeman mukainen pukeutuminen on vapaaehtoista, mutta suurin osa jumppaajista heittäytyy mielellään mukaan pukuleikkiin.

 

Iloiset jumppaajat Ellenin tiloissa.
Pikkujoulujumppaajat yhteiskuvassa.

– Tämä on vähän kuin sellaista luvallista aikuisten leikkiä, ja ajan myötä se on mennyt sellaiseen suuntaan, että överit mieluummin kuin vajarit, Ellenin yrittäjä Johanna Harikkala-Nurmi nauraa.

– Suunnitellaan teemaa aina porukalla ja tanssitaan niiden kaikkein parhaiden kappaleiden tahtiin, nauretaan, otetaan välillä pientä naposteltavaa ja pidetään hauskaa. Meillä on aina tosi kivaa yhdessä.

 

Ruusu ja jouluiset juomalasit.
Johanna suunnittelee tarjoilut teeman mukaan.

Hauskuus syntyy paitsi kroppaa liikuttavasta hyvästä musiikista myös ryhmän yhteisöllisyydestä. Johanna ajatteleekin sosiaalisuuden olevan yksi tärkeä osa liikuntakokemuksen iloa Ellenissä.

– Totta kai me aina jumpataan ja tanssitaan kunnolla, ja se itsessään on tosi kivaa, mutta kyllä kuulumisten vaihto, rupattelu ja yhdessä nauraminen kuuluvat kuvioon ihan yhtä lailla, Johanna tuumii. – Tosin meille saa tietysti tulla jumpalle, vaikka ei haluaisikaan olla kovin sosiaalinen, eli ei se mitenkään pakollista ole, hän lisää.

Yrittäjällä itsellään hymy on herkässä, vaikka koronavuosien paino vielä harteilla tuntuukin. Liikehdintä harrastuksiin ja tapahtumiin on ollut vielä verkkaista, mutta Johanna uskoo, että vanhaan palataan vähitellen.

Eikä hymy toki hyydy, vaikka jumppaajia olisi vähemmänkin.

– Kyllä se salaisuus piilee varmaan siinä, että oikeasti tykkää siitä, mitä tekee. Tämä on minulle intohimo. Tykkään hirveästi käydä erilaisissa koulutuksissa ja ottaa niistä ideoita ja tarjota uusia juttuja asiakkaille. Koulutuksissa käyminen on minulle vähän niin kuin harrastus, Johanna nauraa.

 

Tanja Raitio
Tanja on yksi Ellenin vakiojumppaajista. Hän heittäytyy mielellään mukaan pukuleikkeihin.

Hän on iloinen siitä, että Ellenissä liikkuminen tuo paljon hyvää mieltä ja iloa osallistujille. Takavuosien laihdutuskeskeinen liikkuminen tuntuu olevan väistymässä.

– En ainakaan usko, että sellainen hampaat irvessä tekeminen ja kaloreiden laskeminen on enää niin monella liikkumisen taustalla, vaan pikemminkin se kiva yhdessä tekeminen. Juuri sellaista sen pitäisi ollakin, Johanna Harikkala-Nurmi hymyilee.

Liikunta ja hyvinvointi Elleni

Artikkeli on julkaistu aikaisemin vuonna 2022.

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.
Ukilife
Evästekäytännöt

Ukilife.fi -sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

Mitä evästeet ovat?
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin evästeitä käyttävään verkkosivustoon. Evästeillä saadaan säästettyä tärkeää tietoa ja asetuksia verkkosivustolta. Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

Miksi evästeitä käytetään?
Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Niillä pystytään tunnistamaan aikaisemmin tehtyjä valintoja, kirjautumisia ja ne parantavat näiltä osin sivuston käyttökokemusta.

Mitä evästeitä käytetään?
Osa evästeistä on sivuston teknisen toiminnan vuoksi välttämättömiä ja niitä käytetään vain siihen tarkoitukseen. Lisäksi sivulla on kolmannen osapuolen palveluja (esim. Google, Facebook), joita käytetään esim. kävijäseurannan mittaamiseen. Jos haluat estää näiden palvelujen evästeet, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.
Myös painikkeet, joilla voidaan jakaa sisältöä eri sosiaalisiin medioihin saattavat tallentaa evästeen koneellesi. Tietoja näistä saat medioiden omilta sivuilta.