Luet tällä hetkellä:
Tahtipuikon takana
Ari Hirvonen ja tahtipuikko.

Tahtipuikon takana

  • Ari Hirvosen yli kaksikymmenvuotinen pesti Uudenkaupungin seurakunnan kanttorina päättyy tähän kevääseen. Elämän haurauden äärelle pysähtyminen ja aikuisiällä aloitetut opinnot tuuppivat kohti alanvaihtoa, mutta paikallisen musiikin äärellä Hirvosta tullaan näkemään ja kuulemaan jatkossakin.

Mozartin ja Händelin sävelet kaikuvat täyteläisinä Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen korkeissa kattorakenteissa asti ja täyttävät koko ilta-auringon valaiseman seurakuntasalin. Pitkät tuolirivistöt ovat vielä tyhjillään, mutta torstai-iltana jokaisella istuimella on toivottavasti kuulija.

 

Andate-orkesteri harjoituksissa.

 

Keskittyneesti konserttiohjelmistoaan hiova Andante-orkesteri on konsertoinut viimeksi neljä vuotta sitten. Silloin sali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

– Aikalailla samanlaisella sabluunalla mennään kuin silloinkin. Konsertin nimi lupaa kevyttä klassista kevääseen, ja sellaista on lupa odottaa. Soitamme perinteisiä klassisia kappaleita Mozartilta, Bachilta ja Händeliltä, ja väliajan jälkeen on sitten vielä kevyempää klassista, kuten musikaalipotpuria ja tangoa luvassa, orkesterinjohtaja Ari Hirvonen kertoo.

Parikymmenhenkisen salonkiorkesterin musisoidessa havisevat historian lehdet – orkesterin juuret ulottuvat jopa vuoteen 1888, jolloin Uudenkaupungin amatööriorkesteri perustettiin. Siitä saakka kaupungissa on toiminut harrastuspohjalta orkesteri, joka nykyisin tunnetaan nimellä Andante.

– Toki välillä on ollut hiljaisempia kausia, mutta 135 vuotta täällä on jonkinlaista orkesteritoimintaa ollut, Hirvonen selventää.

Juuri musiikki toi Ari Hirvosen Uuteenkaupunkiin vuonna 1999, kun hänet valittiin seurakuntaan sijaistamaan äitiyslomalle jäänyttä kanttori Ilona Nymania. Kun Nyman perheineen muutti pois paikkakunnalta, Hirvonen jäi hoitamaan tämän tehtävää toistaiseksi.

”Toistaiseksi” jatkui aina näihin päiviin saakka. Hirvosen virka vastaavana kanttorina päättyy toukokuun lopussa.

Päällimmäisenä syynä muutokseen ovat suomen kielen opinnot, jotka hän aloitti työnsä ohella avoimessa yliopistossa pari vuotta sitten. Sittemmin opinnot ovat jatkuneet tutkinto-opiskelijana Turun yliopistossa. Viimeiset vuodet Hirvonen on ollut opintovapaalla vastaavan kanttorin työstään.

Tämän lukuvuoden päätteeksi kasassa on jo humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto.

 

Nuottivihko telineessä.

 

– Jo lukiossa aikanaan mietin, että voisin hakea lukemaan äidinkieltä, mutta musiikki vei voiton. Se on ehkä alana kuitenkin sellainen, että jos siitä meinaa ammatin tehdä, se kannattaa aloittaa nuorena. Mutta äidinkielestä olen myös aina ollut kiinnostunut.

Vaikuttavia tekijöitä oli toki muitakin kuin opiskelu. Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykki ja molempien vanhempien menettäminen suht varhaisessa iässä saivat miettimään elämän rajallisuutta. Työ vastaavana kanttorina tuntui edelleen osittain hyvältä, mutta jatkuvien muutosten kouriin joutunut seurakuntatyö asetti jaksamiseen haasteita.

– Kanttorin perustyöstä, musiikista, olen aina nauttinut. Mutta kuten varmasti useimmissa organisaatioissa nykypäivänä myös seurakunnassa uudistuksia tulee koko ajan. Luova työ taas häiriintyy erilaisista muutoksista ja paineista. Se alkoi olla vähän hankala yhdistelmä, Hirvonen sanoo.

Musiikki ei ole uudesta urapolusta huolimatta jäämässä. Ari Hirvonen jatkaa orkesterinjohtajana Andantessa, ja loppukesällä näytäntökautensa aloittavaan Mailis ja Eino -musiikkinäytelmään hän lupautui pianistiksi. Myös tuurauksia kanttorina hän tekee mielellään.

– Pääsiäisen aikaan teinkin vähän keikkaa kanttorina. Se tuntui erityisen mukavalta, kun sai keskittyä täysin musiikkiin, ilman viran luomia paineita.

 

Hymyilevä Ari.

 

Loppukevään Hirvonen keskittyy viimeistelemään kandidaatin tutkintoaan. Sitä ennen on kuitenkin hiottava kuntoon Andanten sointi tulevaa konserttia varten. Orkesterinjohtajana hän sanoo keskittyvänsä etenkin tulkintaan ja siihen, että orkesteri soi yhtenäisesti.

– Mukana on paljon soittajia, jotka ovat nuorena soittaneet paljonkin, mutta sitten harrastus on syystä tai toisesta jäänyt. Tämä on erinomainen orkesteri juuri heille. Andantessa on toki myös nuoria, vasta yläkouluikäisiä soittajia. Jokainen soittaja orkesterissa osaa oman instrumenttinsa, minun tehtäväni on saada kaikki soimaan yhteen, Hirvonen täsmentää.

Torstaisen konsertin hän lupaa olevan helppoa kuunneltavaa. Kevyttä ja tarttuvaa.

– Andanten kanssa on tosi mukavaa tehdä musiikkia, ja olen hirveän iloinen, että meillä on orkesteri, jonka kanssa saan edelleen tehdä töitä, nyt tästä eteenpäin vapaaehtoisena, Ari Hirvonen sanoo. – Soittajia mahtuisi muuten mukaan lisääkin, etenkin jousia. Rohkeasti vain yhteyttä minuun, jos innostusta löytyy.

Kevyttä klassista kevääseen! Andante-orkesterin konsertti torstaina 4.5. klo 18 Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa. Vapaa pääsy.

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.