Luet tällä hetkellä:
Kesätöissä Uudessakaupungissa: Pakkahuone
Josefina Pakkahuoneen maisemissa

Kesätöissä Uudessakaupungissa: Pakkahuone

  • 18-vuotias Josefina Routi työskentelee neljättä kesää Pakkahuoneen vierassatamassa kahvilatyöntekijänä. Sesonkityö vilkkaassa “uusikaupunkilaisten olohuoneessa” on opettanut erityisesti aloitekykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja joukkuepelaamista.

“Hain 15-vuotiaana Pakkahuoneelle kesätöihin äitini patistamana. Olin aiemmin tehnyt peltohommia, mutta Pakkis oli aina täällä käydessäni tuntunut siltä, että olisipa kiva itsekin olla tuolla kassan takana. Niinpä päätin tehdä hakemuksen, ja pääsin töihin.

Ensimmäisenä kesänä työt koostuivat pääasiassa astioiden blokkaamisesta, tiskin hoitamisesta ja erilaisista siivoustöistä. Joka kesä vastuut ovat kasvaneet ja nyt olen asiakaspalvelussa ja pääsen myös ohjaamaan uusia työntekijöitä.

 

 

Hyvä Pakkahuoneen työntekijä on minusta ahkera joukkuepelaaja, joka tekee työnsä huolellisesti ja ajattelee myös työkavereita. Tässä työssä pitää pystyä myös sietämään painetta – silloin, kun jono jatkuu ulos saakka ja on oikeasti kiire, hommat pitää edelleen pystyä hoitamaan eikä hymy saa hyytyä.

Voi kuulostaa kliseiseltäkin, mutta olen saanut tämän kesätyön myötä tosi monta uutta kaveria, joiden kanssa olen jatkuvasti tekemisissä. Tämä työ on myös antanut paljon oppia, esimerkiksi siitä, että ei ole kädet levällään, vaan jos jotain ei vaikkapa osaa tehdä, on vain pitänyt selvittää ratkaisu. Aloitekykyä on sen myötä tullut tosi paljon lisää.

Tietysti edelleen voi tulla tilanteita, joissa ei heti tiedä, mitä tehdä. Onneksi täältä saa aina apua. Perehdytykseen on panostettu tosi paljon, ja kaikesta on selkeät ohjeet. Aina on myös joku, jolta kysyä.

Pakkahuoneelle kannattaa hakea kesätöihin, koska tämä on sellainen työpaikka, missä saa varmasti tehdä paljon erilaista. Täällä oppii älyttömän paljon kaikenlaista kassatyön ja asiakaspalvelun lisäksi: opit esimerkiksi vaihtamaan lampun ja korjaamaan vaikka pesukoneen. Ja onhan tämä kaunis merimaisema työympäristönäkin aika kiva.”

Pakkahuoneen kahvila

Kesätöissä-juttusarjassa esitellään uusikaupunkilaisia kesätöitä ja niiden tekijöitä.

 

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.