Maailmanmestarin koti on Uudessakaupungissa
- Gordon Herbert allekirjoitti uuden työsopimuksen Saksan maajoukkueen päävalmentajana yhdellä ehdolla: sen tulisi mahdollistaa jatkossakin elämä Uudessakaupungissa.
Ulkona pakkaslukemat hipovat jo pariakymmentä, mutta sisällä uimahallissa on lämmin. Koripallovalmentaja Gordon Herbert istahtaa aamu-uinnin päätteeksi hallin kahvioon ja nauttii kupin teetä.
– Saksassa ollessani käyn uimassa kolmisen kertaa viikossa, täällä hieman harvemmin. Uinti pitää vanhan selkävamman kurissa, Herbert kertoo.
Jos ulkona olisi siedettävämpi keli, hän pulahtaisi Pyhämaassa sijaitsevan vapaa-ajan asuntonsa avantoon. Kanadalaislähtöiselle Herbertille Suomen luonto tuntuu kotoisalta. Hän sanoo viihtyvänsä kaikkein parhaiten loma-asunnollaan pihahommissa.
– Hakkaan halkoja, teen puutarhahommia ja lämmitän saunaa. Viihdyn ulkona, kaikenlainen mökillä puuhailu on minulle terapiaa.
Tulipalopakkasilla Herbertillä on lainassa poikansa auto, mutta normaalisti hän liikkuu kotikaupungissaan pyörällä. Uuden sähköpyörän selässä taittuvat matkat kotoa loma-asunnolle ja kaupunkiin asioille.
– Yksi Uudenkaupungin parhaista puolista on juuri tämä: täällä ei tarvitse autoa mihinkään, kun kaikkialle voi pyöräillä, hän kehaisee.
Uudessakaupungissa valmentaja saa edelleen myös käyskennellä kadulla rauhassa. Siitäkin huolimatta, että Herbert onnistui syksyllä luotsaamaan Saksan maajoukkueen maailmanmestaruuteen yhdessä maailman suosituimmista urheilulajeista.
Kovin paljon suurempaa saavutusta ei ole urheilumaailmassa tarjolla – edelle nousee käytännössä vain jalkapallon maailmanmestaruus. Loppuvuodesta Herbert valittiin Saksassa Vuoden valmentajaksi.
Pyöritys on ollut sen mukaista.
– Saksalaisille maailmanmestaruus on valtavan suuri asia. Siellä kaikki tunnistavat, tulevat juttelemaan ja pyytämään yhteiskuvia. Se on ihan mukavaa, mutta muutamassa kuukaudessa on tapahtunut järjettömän paljon, Herbert sanoo. – Totta kai tuntuu upealta saavuttaa jotain näin suurta. Mutta minusta on tärkeää myös pysähtyä nauttimaan hetkestä tämän kaiken keskellä. Kotona se on mahdollista.
Sitä Uusikaupunki Gordon Herbertille on: koti. Pojat Mikael ja Daniel ovat syntyneet ja kasvaneet Uudessakaupungissa, ja kaupungissa sijaitsevat sekä koti että loma-asunto.
– En ole itse asiassa omistanut kiinteistöä missään muualla kuin Uudessakaupungissa. Tämä on minulle koti. En ole lähdössä täältä mihinkään.
Valmennusuran kannalta kotikaupungin merkitys on katkeransuloinen: Uudessakaupungissa Herbert sai ensimmäisen mahdollisuuden siirtyä pelaajasta valmentajaksi 90-luvun puolivälissä. Toisaalta Uudenkaupungin Korihait on edelleen ainoa seura, josta hän on saanut valmentajana potkut.
– Tietysti aloittelevana valmentajana kuvittelin tietäväni kaikesta kaiken.
Myöhemmin toki oivalsin, että en tiennyt tuolloin vielä yhtään mitään. Valmennusfilosofian kehittyminen ottaa aikansa.
Ensimmäistä valmennuspestiä tärkeämmäksi kokemukseksi Herbert nostaa työn yläkoulun liikunnanopettajana silloisella Viikaisten yläasteella. Opettajan pätevyyden hän suoritti Jyväskylän yliopistossa.
Muutaman lukuvuoden kestänyt aika nuorten kanssa nousee jopa yhdeksi tärkeimmistä koko elämän varrella.
– Jos listaisin tärkeimpiä kokemuksiani, ensimmäisenä olisivat tietysti lasten syntymät, sitten Saksan maajoukkueen kanssa kokemani aika ja kolmantena vuodet liikunnanopettajana. Sain noiden vuosien ajan olla osa maailman parasta koulutusjärjestelmää, olla nuorten kanssa ja oppia heiltä. En olisi tässä ilman tuota kokemusta.
64-vuotias Gordon Herbert viittaa useaan kertaan keskustelun lomassa uransa päättämiseen. Aivan vielä taktiikkataulu ei ole jäämässä naulaan, mutta lähivuosina eläköityminen todennäköisesti koittaa.
Voisiko maailmanmestari kuvitella valmentavansa vielä kotikaupunkinsa joukkuetta?
– En ole koskaan voittanut Suomessa liigamestaruutta, joten se kyllä kiinnostaa. Jos joku mestaruuteen tähtäävä Korisliiga-joukkue haluaisi tehdä kanssani yhteistyötä, mikä ettei. Jos se joukkue olisi Korihait, mikäs sen parempaa, Herbert sanoo.
Seuraava suuri haaste odottaa kuitenkin jo tulevana kesänä. Saksan maajoukkueella on viime vuosilta kasassa EM-pronssi ja MM-kulta, joten Pariisin kesäolympialaisissa joukkueella on vain yksi tavoite: mestaruus.
Valmentajalle tavoite tarkoittaa pitkiä matkustuspäiviä ja tiukkaa työntekoa eri puolilla maailmaa. Se kuuluu työnkuvaan ja sopii Herbertille, kunhan aikaa jää myös oleilla kotona Uudessakaupungissa.
Tuleviin valmennusvuosiin liittyy kuitenkin vielä aivan erityinen haave – valmentaa yhdessä oman pojan kanssa. Herbertin nuorempi poika Daniel työskentelee parhaillaan apuvalmentajana Saksan pääsarjaseura Crailsheim Merlinsissä.
– Danielista on kasvamassa parempi valmentaja kuin itse olen. Näen hänessä paljon yhtäläisyyksiä (Susijengin valmentaja) Lassi Tuoviin. Uskon, että seuraava suomalainen huippuvalmentaja on Tuomas Iisalo, hänen jälkeensä sitten Daniel Herbert. Toivon, että hän saa päävalmentajan pestin Saksan pääsarjasta ja minä saisin olla hänen apuvalmentajansa, “Gordie” tuumii. – Tai sitten menen ja ostan Korihait. Poikani Mikael voisi johtaa seuraa. Ei sitä tiedä, Gordon Herbert sanoo ja hänen kasvoilleen leviää poikamainen virnistys.
Eihän sitä tiedä.
Korihaiden menestys tekee hyvää koko kaupungille
Myös Uudessakaupungissa ollessaan Gordon Herbert käy mielellään koripallo-otteluissa. Maailmanmestari tähdentää kuitenkin, ettei katso vapaa-ajallaan urheilua arvioidakseen tai tuomitakseen joukkueiden otteita.
– On ollut todella hienoa nähdä Korihaiden pärjäävän näin hyvin pitkän ajan jälkeen. Olen ollut vaikuttunut joukkueen peli-ilmeestä, hän sanoo.
Herbert on todistanut aitiopaikalta, kuinka koripallomenestys on vaikuttanut lajin suosioon ja koko kansan yhteisöllisyyteen Saksassa, ja uskoo saman olevan mahdollista Uudessakaupungissa. Pienemmässä mittakaavassa, toki.
– Pohitulli on edelleen hyvin tunnelmallinen halli peleille, mutta on hienoa, kun kaupunkiin saadaan uusi areena. Se mahdollistaa toiminnan kasvamisen ammattimaisemmalle tasolle, hän sanoo. – Toivottavasti uudet tilat tuovat mukanaan myös entistä enemmän paikallista yritysyhteistyötä. Joukkueen menestys hyödyttää koko kaupunkia.
Lukuisissa seuroissa sekä pelannut että valmentanut Herbert muistuttaa, että menestystä ei tule ilman vuosien väsymätöntä taustatyötä.
– Uudessakaupungissa tuskin pelattaisiin pääsarjakoripalloa ilman Tero ja Johanna Kutilaa. He ovat tehneet vuosia työtä seuran eteen tunteja tai rahoja laskematta. Se on ollut korvaamatonta työtä.
