Musiikkia matalalla kynnyksellä

Sorvakossa sijaitsevan Musiikkituvan oven takaa aukeaa pieni, kodikas tila, joka on täynnä soittimia. Kahden sähköpianon viereen on saatu mahtumaan rumpusetti, seinällä roikkuvat värikkäät ukulelet ja hyllyllä nököttää joukko iloisen kirjavia pikkurumpuja.

Päivi Kurkilahti tervehtii leveästi hymyillen. 1,5 vuoden pandemian jälkeen vähitellen uomiinsa palaava arki vetää suupielet herkästi ylöspäin.

– Tuntuu upealta, kun saa taas pitkästä aikaa pakata auton täyteen soittimia ja käydä laulattamassa sekä lapsia että vanhuksia, ja pianotunnitkin pyörivät normaalisti.

Pakko myöntää, että korona-aikana ehdin miettiä myös, mitä muuta voisin tehdä, mutta kyllä tämä vain niin on mun juttu, että en voisi kuvitella muuta, hän iloitsee.

Yhden naisen yrityksessä normaaliarki onkin yhtä leikkiä ja laulua. Päivi kiertää vetämässä muskareita päiväkoti-ikäisille, bändikerhoja koululaisille ja lauluhetkiä ikäihmisille. Lisäksi monipuoliseen lukujärjestykseen mahtuu liuta piano-oppilaita, kansalaisopiston naiskuoron johtaminen sekä vaihteleva määrä säestyskeikkoja.

– Minä niin kauhean mielelläni menen soittamaan kun pyydetään, jos vain pääsen. Etenkin nyt, kun elävää musiikkia saa taas pitkän tauon jälkeen edes jossain määrin esittää, Päivi sanoo.

 

 

Musiikkitupa syntyi pienten purojen yhdistyessä vähän kuin varkain suuremmaksi kokonaisuudeksi. Turussa musiikinopettajana työskennellyt Päivi oli palailemassa lastensa hoitovapailta työelämään ja pohti, voisikohan musiikin parissa tehdä jotain pientä kotikaupungissa Uudessakaupungissa.

– Ajattelin, että jos vaikka jokusen piano-oppilaan saisi ja ehkä muskarinkin. Kyselin perhekerhoissa vanhempien kiinnostusta ja sieltä se oikeastaan lähti. Hankin pienet bändisoittimet ja aloitin muskarit alkuun vanhempieni kotona, hän kertoo.

Kotinurkista musiikkiharrastus alkujaankin lähti. Päivi itse arvelee imeneensä 70-luvun iskelmämusiikin jo äidinmaidossa – vanhempien pitämällä huoltoasemalla kun soi jukeboksi aikanaan tiuhaan.

– Ehkä siksi sen ajan musiikki tuntuu itselleni erityisen rakkaalta, hän naurahtaa.

Myös kotona musiikkia kuunneltiin paljon, ja pieni tyttö laulaa luritteli mielellään pyörän tarakalla. Kummeilta lainaksi saadut kaksitasoiset sähköurut vetivät ensimmäistä kertaa koskettimien ääreen, ja hän alkoi korvakuulolta tapailla lauluja.

– Jokin pianossa vetosi heti. Äiti sitten ehdotti, josko menisin pianotunneille, ja 9-vuotiaana aloitinkin musiikkiopistossa, Päivi muistelee.

 

 

Ammatiksi asti Päivi ei ollut musiikkia miettinyt ennen kuin musiikinopettaja Anitta Mäkelä ajatuksen siemenen häneen abiturienttivuonna istutti. Sibelius-Akatemian ovet avautuivat lahjakkaalle muusikolle kerrasta, ja tulevaisuus oli sävelin viitoitettu.

Vuosiin on mahtunut pitkä pätkä töitä koulussa musiikinopettajana, mutta kaikkein mieluisin ja monipuolisin yhdistelmä alan töitä on löytynyt oman yrityksen kautta. Päivi kuvailee Musiikkituvan tarjoavan matalan kynnyksen musiikkiharrastusta, jossa voi käydä kokeilemassa erilaisia soittimia ja tapoja löytää oma musikaalisuutensa. Osa jatkaa matkaa musiikkiopistoon ja osa toisiin harrastuksiin, moni ensimmäisistä pikkumuskarilaisista käy nyt Päivin soittotunneilla.

– Koen, että me musiikkiopiston kanssa täydennämme toisiamme tarjoamalla monipuolisia mahdollisuuksia musiikin harrastamiseen Uudessakaupungissa, hän tuumii.

 

 

Päivi kokee Uudenkaupungin tarjonneen hyvät edellytykset yrityksen perustamiselle ja toiminnan kasvulle. Uusyrityskeskuksesta sai apua starttiin ja kaupungin elinkeinopalveluilta tukea esimerkiksi omien toimitilojen etsintään. Myös yhteisön keskeinen puskaradio on toiminut niin hyvin, että oppilaita on jo jonossa enemmän kuin on mahdollista ottaa.

– On tosi onnellinen olo, että voi elättää itsensä työllä, josta todella nauttii. Osana yritystoimintaani kulkee myös lisäravinne- ja pesuainemyynti, josta olen pandemiankin aikana saanut tiettyä taloudellista lisäturvaa. Lisäksi ompelen pieniä juttuja myyntiin. Se on minulle itselleni tärkeää hengähdysaikaa.

Kun musiikki täyttää työpäivät, jää harvemmin aikaa soittaa vain omaksi ilokseen. Jos joskus kuitenkin sattuu harvinainen vapaahetki, jolloin perhekin on muualla, Päivi tarttuu kitaraan.

– Istahdan rappusille laulamaan ”maailma on kaunis ja hyvää elää sille”, ja herkistyn muistaessani, mitä tämä musiikki minulle antaa. Niin kauan kuin saan siitä tämän tunteen, aion sitä myös tehdä, Päivi Kurkilahti hymyilee.

^Musiikkitupa

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu lokakuussa 2021.