Luet tällä hetkellä:
Petäjämäen paluu
Rake Tähtinen Tervaportin sillalla

Petäjämäen paluu

  • Uusikaupunkilaiskirjailija Rake Tähtinen poimii ideansa mitä arkisimmista hetkistä ja jalostaa niistä suositun kirjan toisensa perään — parhaillaan viimeistelyvaiheessa on jo yhdeksäs Petäjämäki-dekkari. Tarinoiden kulissina toimiva idyllinen Uusikaupunki tuo kirjoihin oman kiehtovan koukkunsa.

Inspiraatio voi iskeä koska tahansa, vaikka sitten kesken löylynheiton. Kyse voi olla kiuaskiven sihahduksesta, ulkona ulvahtavasta tuulesta tai yleisen saunan miljööstä, joka saa kirjailijan pohtimaan mitä jos.

Lyhyt sanapari tönäisee Tähtisen mielessä liikkeelle ajatusvyöryn, joka on saatava paperille.

– Itse inspiraation hetki kestää ehkä tunnin. Sen jälkeen alkaa konkreettinen kirjoitustyö, joka vaatii lähinnä hyviä istumalihaksia. Inspiraatiota ei ole mahdollista ylläpitää koko ajan, mutta se on vain hyväksyttävä, Tähtinen valottaa kirjoitusprosessin vaiheita. – Aloittaminen on joka kerta yhtä vaikeaa. Välillä tiskaaminenkin inspiroi enemmän kuin kirjoittaminen, hän myöntää.

Parhaillaan työn alla oleva, jo yhdeksäs Petäjämäki-dekkari, sai alkunsa Uudenkaupungin Kaunisrannan tuntumassa sijaitsevalla Tyvisaran saunalla. Tähtisen päähän pälkähti lauteilla ajatus saunalta löytyvästä ruumiista.

Mitä jos aamulla tiloja siistimään saapuva työntekijä kohtaisikin lattialla makaavan ruumiin?

– Kohta olinkin jo mittailemassa etäisyyksiä, että mistä pitäisi ampua, jos ruumis olisi tuossa tai tuossa, Tähtinen virnistää.

Ensimmäisen Petäjämäki-dekkarin aloitussanat rustattiin vuonna 2006. Alun jälkeen kirjoitustyö unohtui koneelle, kunnes Tähtinen vuoden kuluttua avasi tiedoston uudestaan ja jatkoi siitä, mihin aiemmin oli jäänyt.

– En ajatellut kirjoittavani kirjasarjaa, vaan jokainen tarina on saanut alkunsa uudesta arkisesta tilanteesta tai ideasta. Edellisen kirjan jälkeen annoin hahmojen levätä lähes viisi vuotta, ja nyt olikin hauska huomata, että päähenkilöillä oli tauon jälkeen valtavasti asiaa.

Tähtinen halusi ensimmäisen kirjansa miljööksi hieman Uudenkaupungin kaltaisen pikkukaupungin. Kuvitteellinen tapahtumapaikka jäi kuitenkin syntymättä.

– Tunnetusti laiskana ihmisenä oivalsin, että ei kannata ryhtyä keksimään sellaista mikä on jo olemassa.

 

Kaupunginlahden valot
Kaupunginlahden ranta on yksi Musta Joulu -kirjan tapahtumapaikoista.

Uusikaupunki luo omat raaminsa kullekin kirjalle. Tähtinen juoksuttaa tarinassa mielellään todellisiin henkilöihin perustuvia hahmoja ja oikeita tapahtumia lukijoiden bongattavaksi. Hän korostaa kuitenkin, että vaikka paikat ovat totuudenmukaisia, tapahtumat ovat fiktiivisiä.

– Yhdessä arviossa kritisoitiin sitä, että ei ole uskottavaa, että pienessä kaupungissa tapahtuisi näin paljon murhia. Mutta eikö ole parempi, että ne ovat fiktiota eivätkä totta?

Taustatyössä kirjailija on saanut apua lukuisilta paikallisilta tahoilta. Hän kiittää erityisesti Uudenkaupungin poliisilaitosta, josta on aina voinut kysyä tarkennuksia poliisin toimintatapoihin liittyen.

– Muutenkin ihmiset ovat suhtautuneet avoimesti kyselyihini ja auttaneet mielellään, kun olen paikallisesti kysynyt apuja. Jokaisesta kirjasta löytyy jotakin, mihin olen tarvinnut jonkin alan ammattilaisten apua, Tähtinen kertoo.

Kirja
Petäjämäki-dekkareita on valmiina jo 8 ja seuraava ilmestyy syksyllä 2022.

Ensisijaisesti dekkaristi haluaa luoda uskottavia tarinoita, jollaisia itsekin haluaisi lukea. Vaikka kirjoissa pyöritään rikosten maailmoissa, on mukana myös kaikille tuttua arkista elämää. Sellaista ihan tavallista.

Juuri tuon tavallisen arjen tuoksinaan Petäjämäki kumppaneineen viimeisimmän kirjan ilmestymisen jälkeen yli neljäksi vuodeksi hautautui. Nyt yhdeksäs romaani on kuitenkin jo loppukiriä vaille maalissa.

– Itseänikin vähän harmittaa, että olin niin pitkään seurustelematta näiden hahmojen kanssa. Uusin käsikirjoitus on syntynyt nyt vähän tavallista nopeammin, kun olen öiden lisäksi pystynyt kirjoittamaan myös päivisin.

Kirjan kirjoittamista Tähtinen vertaa ojan kaivamiseen – kun vain aloittaa, joskus tulee valmistakin.

– Vaikka ensimmäisellä lapiollisella tuntuu, että ei tule mitään, jossain kohtaa henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä. Jos jotain kirjoittamiseen liittyen neuvoisin, niin varmaan sen, että älä koskaan hävitä kirjoittamaasi tekstiä kokonaan. Kun jonain päivänä katsot sitä uudelleen, siitä voikin löytyä jotakin, Rake Tähtinen summaa.

Rake Tähtisen aiempaan tuotantoon voi tutustua vaikka Uudenkaupungin kirjastossa.

Uudenkaupungin kirjasto

Pyhäinpäivän dekkarikävely

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.
Ukilife
Evästekäytännöt

Ukilife.fi -sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

Mitä evästeet ovat?
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin evästeitä käyttävään verkkosivustoon. Evästeillä saadaan säästettyä tärkeää tietoa ja asetuksia verkkosivustolta. Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

Miksi evästeitä käytetään?
Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Niillä pystytään tunnistamaan aikaisemmin tehtyjä valintoja, kirjautumisia ja ne parantavat näiltä osin sivuston käyttökokemusta.

Mitä evästeitä käytetään?
Osa evästeistä on sivuston teknisen toiminnan vuoksi välttämättömiä ja niitä käytetään vain siihen tarkoitukseen. Lisäksi sivulla on kolmannen osapuolen palveluja (esim. Google, Facebook), joita käytetään esim. kävijäseurannan mittaamiseen. Jos haluat estää näiden palvelujen evästeet, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.
Myös painikkeet, joilla voidaan jakaa sisältöä eri sosiaalisiin medioihin saattavat tallentaa evästeen koneellesi. Tietoja näistä saat medioiden omilta sivuilta.