Luet tällä hetkellä:
Täältä löytyy kaikki tarvittava – yhteisöllisessä Hakametsässä on helppo viihtyä
Nuoret kadulla

Täältä löytyy kaikki tarvittava – yhteisöllisessä Hakametsässä on helppo viihtyä

  • Uudenkaupungin Hakametsästä on vuosien saatossa muodostunut asukkaidensa näköinen asuinalue. Aktiivinen asukasyhdistys haluaa tarjota “Hakitsun” asukkaille sujuvaa arkea ja mukavaa tekemistä.

Vuosi oli 1970, kun Väinö Perttunen kantoi ensimmäistä kertaa muuttokuormansa kerrostaloon Uudenkaupungin Hakametsässä. Tuon jälkeen hän ei ole alueelta muualle lähtenytkään. Koti on tosin runsaan runsaan puolen vuosisadan aikana vaihtunut neljästi naapuruston sisällä. Nyt Perttunen on kulkenut saman talon ovesta sisään jo 44 vuoden ajan.

– Yhdestä asunnosta jouduttiin joskus aikanaan pois, kun ei oltu vielä puolison kanssa ehditty käydä vihillä. Se oli siihen aikaan välillä sellaista, Perttunen muistelee nauraen.

Hakametsän asuinalueen pitkään historiaan mahtuu monenlaisia aikoja. Alueen maine oli vielä joitain vuosikymmeniä sitten erilainen kuin se on nykypäivänä.

– Mutta en minä täällä näin pitkään olisi asunut, jos täällä ei olisi hyvä olla. Hakametsässä olen viettänyt nuoruuteni, ja näyttäisi täällä menevän eläkepäivätkin. Alue muuttuu koko ajan vain paremmaksi, ja täältä löytyy kaikki tarvittava, Perttunen sanoo.

Samaa mieltä ovat myös Hakametsän asukkaiden yhteiselle kerhotilalle kokoontuneet Teija Laaksonen, Mirjami Järvinen, Mirja Laaksonen ja Sari Rosendahl. Useampi heistä on asunut välillä toisaalla, mutta palannut lopulta takaisin Hakametsään.

– Mistään muualta lapset eivät ole saaneet yhtä helposti ystäviä kuin täältä. Ja itsellä on sama homma. Vielä näin aikuisiälläkin olen löytänyt uusia ystäviä naapurustosta, Mirja Laaksonen mainitsee.

Alueen yhteisöllistä eloa ylläpitää oma asukasyhdistys, joka haluaa paitsi olla kehittämässä Hakametsästä entistä parempaa asuinaluetta, myös järjestää mukavaa puuhaa ja kohtaamisia naapureiden kesken.

 

Käätyjärven ranta

 

– Järjestämme esimerkiksi joka kesä Käätyjärvellä kuntokävelykisan sekä erilaisia perhetapahtumia ja retkiä. Myös kerhohuone on kovassa käytössä. Viikoittain täällä järjestetään kirjanvaihtoa ja tilaa voi vuokrata omiin juhliin, kokouksiin ja peli-iltoihin, yhdistyksessä aktiivisesti toimiva Teija Laaksonen luettelee.

Seuraavaksi yhdistyksen tavoitteena on parantaa Käätyjärven lähellä sijaitsevaa leikkialuetta ja saada alueelle omat juoksuportaat.

– Portaita on kovasti asukkaiden toimesta toivottu, Teija Laaksonen sanoo.

Hakametsän valteiksi asukkaat mainitsevat myös hyvän sijainnin sekä keskustan palveluihin että monia työllistävään Valmet Automotiveen nähden. Alueella on myös oma koulu ja päiväkoti.

 

Päiväkodin pihalla

 

– On niin mukavaa, kun lasten ei tarvitse kuin loikata tien yli, niin he ovat jo koulussa. Koulu ja päiväkoti tekevät myös runsaasti yhteistyötä. Se on kiva juttu, tuumii Mirjami Järvinen sylissään 1,5 vuoden ikäinen Viivi Kinnunen.

Asukkaat arvostavat myös alueen monipuolisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Viime talvena kaukaloon päästiin jäädyttämään luistinrata ja järven jäälle vetämään ladut. Ulkoilumaastot pururatoineen ovat aivan oman kodin kynnyksellä.

– Itse olen välillä asunut muuallakin, mutta aina vain palannut takaisin. Tämä on todella viihtyisää aluetta, Sari Rosendahl kiteyttää.

Lisätietoja Hakametsän vuokra-asunnoista löydät täältä.

 

Kotikulmilla-juttusarjassa uusikaupunkilaiset esittelevät asuinalueitaan.

 

Ukilife.fi on Uudenkaupungin kaupungin elinkeinopalveluiden julkaisu, jossa tuodaan esiin uusikaupunkilaista asumista ja elämäntapaa.
© Ukilife.fi - All rights reserved.