Vapaa-aika

Sisarukset kurkkaavat puun takaa.
Uki on ihan 6/5 kaupunki

– Krisu on aika näsäviisas, sen on aina pakko olla oikeassa. Ärsyttävää, että useimmiten se…

3 x Hehku

1. Yhteisö Hehku-karnevaalia ei olisi ilman aktiivista uusikaupunkilaisyhteisöä, joka on paitsi ottanut tapahtuman omakseen myös…

Amos Nikula koripallon kädessään.
“Mies voi lähteä Korihaista, mutta Korihait ei miehestä”

Aamos Nikulalle Wintterin edelleen uutuuttaan hohtava Uusikaupunki Areena on ensimmäistä kertaa kotikenttä alkavalla kaudella. –…

Jarkko Mehtälä kaupunginlahden rannalla.
Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen Vahvin Uudessakaupungissa elokuussa

Myönnettävä on, että Suomen Vahvimman miehen kätteleminen tuntuu jännittävältä. Koura on valtava, ote napakka mutta…

Tyttö istuu laiturin päässä.
Ukilifen suuri juhannusvisa

Visassa on neljä eri aihealuetta, joista kussakin viisi kysymystä. Osassa kysymyksistä on vastausvaihtoehdot, osassa ei.…

Keltainen puutalo, jonka pihalla vanhaa tavaraa.
Vanhaa tavaraa Uudessakaupungissa – lähde kirppiskierrokselle!

Antiikkiliike PH Virtanen Blasieholmankatu 16 Paikallisten vanhan tavaran liikkeiden mersu, legendaarinen “Pehari”, palvelee edelleen tutulla…

Pamprinniemen luontopolku.
3 x luontopolku

1. Kasarminlahden esteetön luontopolku Linnustoltaan rikas Kasarminlahden ulkoilualue sijaitsee vain parin kilometrin päässä torilta. Esteettömän…

Värikkäät serpentiinit ja simapullot.
Vappuruno

Pikkuhiljaa hiipi kevät, vappu saa liikkeelle jokaisen evät. Munkin sokerit ja simaa kielelle ne tekee…

Yrittäjä Rami Hyytiä seisoo pyörän kanssa kadulla.
Maasto-, hybridi- vai mammamalli – katso Ramin vinkit polkupyöräkaupoille

Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun on hankkimassa uutta polkupyörää?  – Ensimmäiseksi on hyvä miettiä, millaiseen…

breaktanssija Bboy Rom eli Moustafa Saad lähikuvassa.
Romieo haluaa breikata Uudessakaupungissa

– Haluatko, että teen jonkun liikkeen? Moustafa Saad kysyy. Seuraavassa hetkessä hän seisoo jo pää…